|
Ildria on Halterin ja Mirianin tytär ja neljän muun Valitun sisko. Hänet on nimetty Ildria-valtion mukaan, jossa hänen isänsä
vietti pitkän ajan. Hän vahtii yleensä veljiään, sillä on ehkä perheen aikuismaisin. Tulee hyvin toimeen Fladaran ja Fenriksen kanssa,
vaikka onkin herkempi ja ajattelevaisempi kuin nämä. Ildria on Berylin kumppani ja noin 6 % demoni, josta ei kuitenkaan aiheudu mitään
sivuvaikutuksia.
| |
|
Fawcet on Halterin ja Mirianin lapsia myös, ja Valittu kuten sisaruksensa. Hän matkasi sisaruksineen näiden "johtajana"
etelään, kun heidän vanhempansa olivat kuolleet, ja päätyi San Galacon kylään. Siellä hän suostui erääseen "vaarattomaan kokeeseen"
suurta rahasummaa vastaan, mutta koe halkaisi hänen mielensä kahteen osaan. Paha puoli on yleensä ahne, ilkeä ja röyhkeä,
mutta silloin hän on myös sisaruksista neuvokkain ja rohkein. Hyvä puoli ei halua saati uskalla taistella.
|
|
Shadrew on myös Mirianin ja Halterin lapsia ja Valittu. Hän on sisaruksista hyväntuulisin ja ihailee Beryliä suunnattomasti,
vaikka ei sitä myönnäkään. Shadrew kiusaa usein sisaruksiaan, mutta ei tarkoita sillä pahaa. Tulee toimeen Fawcetin kanssa, sillä
hänen on ollut pakko sopeutua: Tytöt voivat keskustella keskenään, mutta Fawcet oli ainoaa seuraa, joka oli tarjolla.
|
|
Fladara on Valittu myös ja Mirianin ja Halterin tytär. Hän on hieman lapsellinen, mutta kuitenkin parempi kuin veljensä.
Hän yrittää olla "vanhin" ja tietää kaiken, missä hän usein epäonnistuu. Hän ei ole kaikkein tunteellisimpia naaraita, mutta
tietyt asiat hän ymmärtää paremmin kuin siskonsa. Ildria ei esim. ymmärrä vihaisia tai "kärsiviä" susia, koska kuvittelee oman
menneisyytensä olleen kova. Fladaralla on ehkä hieman parempi arvostelukyky.
| |
|
Merdack on Valittu, kuten sisaruksensakin. Hän vaelsi muiden kanssa etelään, kun heidän vanhempansa olivat kuolleet,
mutta eksyi lumimyrskyssä ja vaelteli yksinään Ildriaan (HUOM, valtio!). Siellä hän piiloutui eräälle lautalle, joka oli lähdössä pohjoisnavalle,
ja jäi kyydistä siellä. Hän löysi Choldran luolalle ja oli tämän oppipoikana monia vuosia, kunnes sai kuulla kohtalostaan ja sodasta,
jolloin hän lähti takaisin mantereelle.
|
|
Beryl on Etelämetsän suurimman lauman johtaja. Hänen isoisänsä on Centaru, eräs Valkeista valituista, jolta hän on
perinyt/oppinut kyvyn sietää suurtakin kipua näyttämättä sitä. Fawcet haluaa voittaa hänet ja saada suuren lauman, mutta ei onnistu
siinä. Shadrew ihailee Beryliä suunnattomasti, vaikka välillä menettääkin uskonsa tähän. Beryl on Ildrian kumppani.
Fawcet ja muut liittyivät hänen laumaansa, koska hävisivät Berylille, mutta Beryl tarjosi vastapalvelusta, koska Ildria pelasti hänet
Fawcetin iskulta.
|
|
Darrew on musta-vihreäraitainen uros, joka pysyttelee Berylin lauman laitamilla. Hän on pari vuotta Merdackia vanhempi ja hänellä oli
ollut tyttöystävä. Hän ei virallisesti rakastanut tätä, sillä he olivat hyvin erilaisia, mutta hänellä oli jonkinlainen pakkomielle hänestä.
Tyttö kuitenkin jätti hänet. Sen vuoksi Darrew ei halua tavata enää koskaan yhtään ketään. Hän pitää mukanaan veistä, jolla
hän viiltää silloin tällöin käteensä haavan, jolla sitten painaa verisen tassunjäljen rintaansa. Erikoinen tapa.
|
|
Fenris "Wolf" on tyttö, jonka lauma on saapunut pohjoiseen sotimaan Ironia vastaan. Hän ei pidä isästään, joka on ylisuojeleva,
vaan yrittää aina rikkoa tämän tahtoa. Fenris tahtoisi sotia isänsä sotilaiden rinnalla, mutta hän ei saa. Hänen äitinsä on kadonnut, vaikka
hänelle kerrottiin, että hän on kuollut.
|
|
Nerei on persoonallinen, etelästä kotoisin oleva naaras. Hän on elänyt rauhassa laumansa kanssa, mutta sotaan harjaantumaton lauma onkin heikoilla sodassa.
Koska he ovat saapuneet kauan ennen Berylin laumaa, on sotaa käyty jo kauan ennen kuin Nerei tapaa valitut. Entisestä suurlaumasta on jäljellä enää hän, hänen isänsä, äitinsä ja
vanhempi sisarensa, sekä muutama sotilas. Hän on sopeutuvainen ja ystävällinen, mutta osaa taistella ja puolustautua hyvin. Hän ei suuremmin välitä muiden mielipiteistä,
mutta jos joku hänelle rakas loukkaa häntä, hän saattaa loukkaantua syvästi.
|
|
Amarantine on eräästä idästä saapuneesta laumasta, ja hän liikkuu miltei aina veljensä Akaimin kanssa. Hän ei ole erityisen hyvä taistelija, ja siksi veli saa yleensä pelastaa
hänet. Hänen kaulassaan riippuu rengas, joka on perintöä isoäidiltä. Se on Choldran koru, joka antaa kyvyn säädellä painovoimaa vähän aikaa. Hännässä oleva koru on tavallinen.
|
|
Seicher on oikea nero. Hän tietää kaikesta kaiken, on lahjakas matemaattisesti ja kielellisesti ja oppii nopeasti. Hän osaa arvioida ja päätellä, ja hänen arvauksensakin osuvat yleensä oikeaan.
Seicherin isä eli silloin kun Iron vasta aloitti laumansa keräämistä ja yritti saada tätä maaherrakseen. Kun pyyntöön ei suostuttu, Iron surmasi julmasti tämän uroksen, ja nyt Seicher janoaa kostoa.
Hänen vasemmassa käsivarressaan on piin merkki, josta hän on saanut lempinimen "herra Pii". Älyn lisäksi häneltä löytyy myös huumorintajuinen ja komeakin, mutta harva tyttö kestää hänen omalaatuista
seuraansa, vaikka Seicher on kyllä yrittänyt täysillä.
|
|
Christine on äärimmäisen älykäs, mutta myös tavattoman herkkä ja synkkä tyyppi. Valtaosan ajastaan hän kuluttaa kuvittelemalla kaikenlaista, koska on menettänyt uskonsa siihen, että
se voisi oikeasti tapahtua. Hän on hyvin uskollinen ja rehellinen ja rohkeakin, jos tarkoitetaan taisteluita, mutta ihmissuhteissa hän on todella arka. Christine omistaa kultaisen kaulakorun, jossa roikkuu
kultainen piin merkki. Hän on asunut yksin muutaman vuoden, mutta lähti ihan vapaaehtoisesti eikä hänen menneisyydessään ole mitään muuta synkkää kuin hänen omat harhaluulonsa.
|
|
Mirian on Merdackin ja muiden äiti, Dev Canemin sisko ja Devilin tytär. Hän on 12,5 % demoni, mutta se ei näy päälle
päin. Vaikutuksia ovat kenties sitkeys ja pitkä ikä, ellei joku tapa häntä ensin. Mirian matkasi pohjoisessa, kun hän tapasi Halter-suden,
johon rakastui. Noin 8 vuoden jälkeen tästä metsästäjät erehtyivät luulemaan heitä tavallisiksi susiksi ja ampuivat hänet ja Halterin.
Pennut jäivät omilleen.
| |
|
Halter on Merdackin ja muiden isä ja Mirianin mies. Hän oli jättänyt laumansa, koska ei tullut toimeen uuden johtajan
kanssa, joten hän vaelsi yksin pitkän matkan rannikolle. Hän asui pitkään Ildriassa (HUOM! Tämän takia hänen tyttärensä nimi on
Ildria) ja rakensi lautan, jolla matkasi Garudon "pohjoisnavalle", Valkoluolaan. Hän asui jonkin aikaa Choldran oppipoikana
ja sai kuulla Levathemen valituista, jotka olisivat hänen lapsiaan. Siksi hän sanoo Mirianille olevansa tämän kohtalo.
Hän kuoli samassa metsästäjien hyökkäyksessä kuin Mirian.
|
|
Furi on yksi Berylin maiden laitamilla oleskelevista susista ja näiden "johtaja". Hän mielistelee Beryliä ja elää tämän
lauman kustannuksella ja pelottelee hyökkääjiä, mutta on pohjimmiltaan ihan kiva tyyppi. Hänkin lähtee sotaan parin viikon päästä
siitä, kun Beryl on lähtenyt. Hän yritti joskus liittyä Berylin laumaan, mutta ei päässyt jostain syystä.
|
Kuva tulossa |
Choldra on Valkoluolan ikuinen lohikäärmevartija. Hän on kuolematon, koska toivoi sitä satoja vuosia sitten saadessaan
isältään lahjaksi yhden toiveen. Hän yritti estellä, mutta Choldra ei uskonut, joten taika kuihdutti Choldrasta demonimaisen, kuolemattoman
olennon. Choldra kertoi Halterille hänen kohtalostaan, kuten myös Merdackille.
|
|
Gray on lähetti, jolla valitettavasti on huono muisti. Sotatilanne oli ensimmäinen hänen tehtävistään, koska yleensä
hänelle ei uskota mitään viestejä. Sota kuitenkin vaati kaikkien lähettien käyttämistä, ja niinpä Gray sai tehtävän.
|
|
Iron on maailman suurimman lauman johtaja. Hänellä on 6 maaherraa ja hän puhuu vain näille. Kerrotaan, että Iron on
demoni, mutta kukaan ei ole päässyt häntä tarpeeksi lähelle tarkistamaan, eivätkä maaherrat puhu kuin isännälleen ja laumalleen.
Jos Iron olisi demoni, hän voisi olla sama henkilö, josta kerrotaan jo satoja vuosia aikaisemmin.
|
Kuva tulossa |
Alchemist on demoni, joka asuu San Galacon kylässä. Hän yritti muuttaa myös Fawcetin demoniksi uudella, tehokkaammalla
menetelmällä, mutta epäonnistui ja halkaisi tämän mielen kahteen osaan. Fawcet pakeni, mutta Alchemist (tunnettu kylässä Alkemistina)
jatkoi suunnitelmansa kehittämistä.
|
|
William "Wolf" on Fenriksen isä. Hän on omien sanojensa mukaan "koko suvun ainoa täysjärkinen", mikä saattaa
tietysti pitää paikkansakin. Hänen vaimonsa, veljensä, isänsä ja muut sukulaisensa ovat kaikki kadonneet jäljettömiin yksi toisensa
jälkeen, koska heidän luonteensa on ollut sellainen. Hän ei halua, että Fenrikselle käy samoin.
|
|
Tekh on Sekhen lauman tuleva johtaja, "Sekhen poika", joka on ainoa Sekhen tavalla kuvioitu susi Sekhe Ithen kuoleman jälkeen.
Hän on ylpeä laumastaan ja itsestään ja yrittää iskeä Fladaran aina kun on tilaisuus (vaikka Fladara aika selvästi inhoaa häntä).
Tekh ei silti ole tyhmä, mutta itsepäinen hän on.
|
|
Amber on tyttö, joka kulkee usein Tekhin mukana. Ei silti saa erehtyä luulemaan, että hän olisi ihastunut, vaan hänen tehtävänsä
on vahtia, ettei Tekh tee mitään harkitsematonta. Hän on tiukka säännöistä, mutta ei oikein pidä tehtävästään. Hänet on kuitenkin kasvatettu
noudattamaan vanhempien tahtoa, niinpä hän hoitaa työnsä valittamatta.
|
|
Sekhe Ithe on Sekhen lauman perustaja ja ennustaja. Hän kantoi mukanaan sulkariipusta, joka antoi hänelle kyvyn
ennustaa tulevaa, joten hän jätti ennustuksen laumalleen. Sen mukaan jonain päivänä syntyisi pentu, jola olisi samanlaiset merkit
kuin hänellä (pisteet käsivarressa, verimerkki [verimerkki on laumalle tyypillinen kuvio jossain kohdassa turkkia] reidessä).
|
|
Leich on Tekhin sokea isä. Hän käytti omisti elämänsä tappamiselle ja oman laumansa laajentamiselle. Cirro-niminen
nuori uros kuitenkin repi häneltä silmät, ja siihen loppuivat Leichin joukkomurhat. Leich johtaa silti laumaa, koska Tekh ei ole vielä
täysi-ikäinen eikä siis voi nousta johtajaksi.
|
|
Cirro repi Leichin silmät lopettaen tämän johtamat teurastukset. Beryl on tuntenut hänet lapsena, mutta ei muista häntä.
Taistellessaan Leichin kanssa hän sai arpia toisen silmänsä päälle ja vahingoittui muutenkin. Leich melkein tappoi Tekhin Cirron takia,
kuultuaan, että tämä oli miltei saman värinen.
|
|
Kage kuuluu ikivanhaan sukuun, jolla on erikoisia tapoja. Kaikki suvun miehet koulutetaan sotureiksi, jotka eivät pelkää kuolemaa: Eivät omaansa
eivätkä kenenkään muun. Siksi aina, kun joku miehistä tuntee loppunsa olevan lähellä, hänen omat poikansa tappavat hänet. Näin myös Kage joutui tekemään.
Isänsä kuoltua hän ja hänen kaksi veljeään lähtivät laumasta. He tapaavat Berylin lauman ja lähtevät heidän mukaansa, mutta eivät varsinaisesti liity laumaan.
Veljet kutsuvat häntä silloin tällöin auringonpimennykseksi.
|
|
Hiro on Kagen ja Rigenin veli, heistä vahvin ja taisteluntahtoisin. Hän oli mukana tappamassa omaa isäänsä suvun perinteen mukaisesti (eli hän EI ole
mikään pahis) ja lähti tämän jälkeen laumasta. Lähtee Berylin lauman mukaan. Veljet kutsuvat häntä joskus auringonnousuksi.
|
|
Rigen on Kagen ja Hiron veli. Hän oli mukana tappamassa isäänsä, koska suvun perinne niin vaati. Oli hänen ideansa, että lähdetään laumasta, sillä
hänen sanojensa mukaan "laumassa ei ole meille enää mitään, eikä mikään meitä estä, kun isämme on poissa." Hän tunteilee veljeksistä vähiten, mutta ei
silti noudata käskyjä sokeasti miettimättä seurauksia. Veljet kutsuvat häntä joskus auringonlaskuksi.
|
|
Argon oli Rigenin, Hiron ja Kagen isä, jonka nämä tappoivat suvun perinteen niin vaatiessa. Hän oli lauman parhaita sotilaita ja komensi itse omat vastahakoiset
poikansa tappamaan hänet, koska "Hyvä soturi ei pelkää kuolemaa, ei omaansa eikä läheistensä." Argon itse vastasi suurimmaksi osaksi poikiensa koulutuksesta,
minkä vuoksi he ovat niin loistavia metsästäjiä ja taistelijoita.
|
|
Shine on Veremon mies ja Centarun isoisä, eli siis Beryl on hänen pojanpojanpojanpoikansa. Hänellä on hyvin rauhallinen
menneisyys, mutta hän kuoli sodassa kuten miehensäkin. Hänen miehensä oli varajohtaja, oikea johtaja oli jo kuollut ja varajohtaja
suojeli Shineä viimeiseen asti, mutta molemmat kuolivat. Heidän poikansa Sepia peri varajohtajuuden. Shinen toinen lapsi on Golchate-demoni,
jonka hänen lapsenlapsensa Centaru tappoi.
|
|
Jingle on Centarun vaimo, Berylin isoäiti. Centaru tapasi hänet vaelluksellaan muiden valittujen kanssa ja hyvästeli ystävänsä tytön
takia. Centaru ja Jingle jäivät asumaan Centarun vanhaan kotikylään ja he saivat kaksi pentua, joista toinen oli Berylin äiti. Toinen oli
erikoisen siniturkkinen, joten se nimettiin Cyaniksi (cyan on sellainen sininen väri printterissä). Cyan kuitenkin katosi 15-vuotiaana.
|
|
Fariel on Fenriksen isoisoäiti ja Semidin vaimo. Hän kantaa mukanaan sulkariipusta, jonka on kerrottu jopa olevan sama
kuin Sekhe Ithen riipus, mutta totuutta ei tiedetä. Fariel on (kuten kaikki muutkin suvussa) seikkailunhaluinen, rohkea ja itsepäinen.
Farielilla on kaksi poikaa, Weirin ja Delgo.
|
|
Uniwe on Berylin äiti ja Centarun lapsi. Hän katosi salaperäisesti, kun Beryl ja hänen veljensä olivat vain pari vuotta vanhoja.
He itse eivät muista äidistään mitään. Uniwe oli salaperäinen ja karkasi kotoaan nuorena. Hän asui pitkään erään vesiputouksen takana olevassa
luolassa, mikä oli oikein hyvä paikka, kunnes tapasi DarAnin ja muutti metsään.
|
|
Weirin on Fenriksen isoisä, joka piti kaulassaan kultariipusta. Hän lähti vanhana sotaan ja jätti lauman pojalleen Williamille, koska
Wund halusi pysyä vapaana. Hän katosi sodassa kuten veljensä Delgokin, ja oli samanlainen kuin isänsä ja veljensä: uhkarohkea
ja villi. Hän oli vielä vanhanakin melko lapsellinen.
|
|
Delgo on Weirinin veli. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaan eli omaa kulkurin elämäänsä, kunnes lähti veljensä kanssa
sotaan ja katosi sinne. Hänellä on kolme rengasta oikeassa korvassa ja hän on hintelämpi kuin veljensä ja isänsä. Myös hän on uhkarohkea
ja aikuisenakin lapsellinen.
|
|
Wund on Williamin veli eli Fenriksen setä, tosin aivan erilainen kuin veljensä. Hän on erikoisen värinen, harjallinen ja
hänellä on höyhenkorvakoru. Wund olisi perinyt isänsä lauman, koska oli parempi taistelija, mutta Williamilla oli kiire päästä johtajaksi
ja Wund taas ei tahtonut siteitä mihinkään. Siten hän sai pitää vapautensa.
|
|
Veremo on Centarun isoisä ja Shinen mies. Hän oli rohkea ja uskollinen, ja siksi lauman varajohtaja. Lauman kimppuun
hyökättiin ja oikea johtaja tapettiin. Veremo yritti suojella vaimoaan, mutta turhaan. Hyökkääjä tappoi ensin hänet, sitten Shinen.
Veremolla oli kaksi poikaa: Sepia ja Golchate, mutta Golchate tappoi Sepian ja Sepian poika, Centaru tappoi Golchaten.
|
|
Capricornum on Centarun veli, josta hän ei kuitenkaan muista mitään. Sepia ei halunnut kertoa lapsilleen hänestä, koska pelkäsi, että Centaru haluaisi
etsiä hänet.
Terriwe kirottiin silloin, kun hän odotti mm. Capricornumia, ja yhdestä pennusta piti siten tulla demoni. Capricornum oli pennusta asti demoni, ja lauman johtaja
karkotti hänet peläten, ettei hän pystyisi hallitsemaan demonivertaan. Capricornum kuitenkin on rauhallinen ja ystävällinen, mutta asuu yksin vuorilla.
|
|
DarAn on Berylin isä. Sekä Beryl että Amethyst ovat perineet ulkonäkönsä häneltä. Hän tapasi vaimonsa Uniwen, kun tämä oli
metsästämässä. Tämä asui yksin luolassa vesiputouksen takana. Kuitenkin, pari vuotta sen jälkeen, kun Beryl ja Amethyst olivat syntyneet, Uniwe katosi ja
DarAn lähti etsimään häntä jättäen poikansa yksin.
|
|
Foxy on yksi Ironin lauman harvoista naaraista. Hän on puoliksi kettu, joten häntä kiusataan ja halveksitaan.
Revenil on kuitenkin joskus tytön tukena, sillä hänellä itselläänkin virtaa ketun verta suonissaan. Foxy on kaunis ja varsinkin
Rolwe kiusaa häntä usein. Foxy on eräs innokkaimmista kapinallisista laumassa. Foxyn oikeaa nimeä ei käytetä, koska se on
ulkomaalainen ja pitkä.
|
|
Crema on kenties koko Ironin lauman haaveilevin tyyppi. Hänellä on uskomaton mielikuvitus ja hän on päättäväinen ja rohkea,
ja suuressa osassa pakosuunnitelmaa tehdessä. Häntä ei huomioida niin hyvässä kuin pahassakaan, ja hän on ihan tyytyväinen tähän menettelyyn.
|
|
Grian on Ironin laumassa eräs naaraiden johtaja. Hän on tyytyväinen olosuhteisiin laumassa, joten uhkaa paljastaa
muiden suunnitelman, mutta kun hänenkin pentunsa tapetaan, koska ne ovat liian heikkoja, hänkin päättää lähteä. Hänen miehensä
rakasti häntä paljon, mutta Grian jätti hänet, kun mies joutui osallistumaan pentujen tappamiseen Ironin tahdosta.
|
|
Domen ei ole kovin vaikutusvaltainen Ironin laumalainen, mutta hänen puolisonsa Grian johtaa pientä naaraiden ryhmää.
Hän joutuu kuitenkin osalliseksi pentujensa tappamiseen, mistä suuttuneena Grian sokeutti Domenin toisen silmän. Sen jälkeenkin hän yritti selittää,
mutta tajuttuaan yritysten olevan turhia hän yritti tappaa Grianinkin. Onnistumatta tavoitteessaan hän alkoi purkaa raivoaan tappamalla ja Iron kohotti hänen asemaansa nopeasti
tämän mielenmuutoksen takia.
|
|
Baltia on Ironin lauman harvoja naaraita. Hänen isänsä oli yksi Ironin kuudesta maaherrasta, joten hän sai pitää
henkensä. Baltia on kasvatettu Ironin lauman tapojen mukaan, mutta hän auttaa muita naaraita pakenemaan. Baltian isä murhattiin,
koska hän oli maaherra, ja tilalle tuli Khal, josta ei Baltian mielestä kuitenkaan ole mihinkään.
|
|
Don on Ironin maaherra. Hän johtaa sotajoukkoja ja on poikkeuksellisen älykäs ja herkkävaistoinen, ja laumassa
hänestä liikkuu kummallisia huhuja. Don pitää kaulassaan neliömäistä teräksistä riipusta, mutta syytä ei tiedetä. Don on
maaherroista vaikutusvaltaisin ja laumassa heti Ironin alapuolella, miltei tämän neuvonantaja.
|
|
Revenil on Ironin maaherra, tarkka järjestyksestä ja kurista, ja yleensä kohtelias naaraille. Hänen vastuullaan onkin
huolehtia lauman järjestyksestä. Revenil on osin kettu, joten puolustaa yleensä Foxya. Hän on hyvin ylpeä, eikä siedä sitä, että hänen
tekojaan tai vertaan pilkataan. Khalia lukuunottamatta maaherroista vähiten paha.
|
|
Rolwe on Ironin maaherra. Hän tykkää kiusata naaraita ja hänen vastuullaan on olla mukana vahtimassa, kun Meo
tappaa liian heikot pennut. Rolwe on maaherroista toiseksi uusin, mutta korkeassa asemassa. Hänellä on erikoisen väriset silmät,
violetinsiniset, ja niiden vuoksi hänen sukuaan on epäilty milloin miksikin kuuluisaksi klaaniksi, mutta hän itse ei koskaan kerro
suvustaan mitään muuta kuin että hän on sen ainoa minkään arvoinen jäsen.
|
|
Efeso on julma ja ovela susi, joka on kotoisin etelästä. Hänestä tuli maaherra jo 16-vuotiaana, koska hänen isänsä
ja Iron olivat ystäviä ja Iron oli velkaa Efeson isälle. Hänen isänsä kuitenkin tapettiin, koska hän oli liian vaarallinen muille maaherroille, jotka
pelkäsivät oman asemansa puolesta. Nuori Efeso tappoi suunnitelman keksineen maaherran ja nousi tämän tilalle todistettuaan Ironille
hänen tekonsa.
|
|
Khal on Ironin maaherra, heistä kaikkein uusin ja nuorin. Hän on myös ainoa "hyvä" maaherra, joka ei tottele sokeasti
isäntänsä käskyjä ja rakasta verta. Khal tuli Baltian isän tilalle, kun tämä oltiin tapettu. Hän on vähiten arvostettu, koska hänellä
ei ole valtaa eikä edes ikää.
|
|
Meo on Ironin maaherroista vanhin ja kummallisin. Hänen vastuullaan on tappaa heikot pennut ja hän rakastaa
verta ja tappamista. Hän on voittamaton taistelija ja hänen avullaan tapetaan kaikki vaaralliset henkilöt ja on toiminut usein yhteistyössä
Syanidin kanssa. Häntä pidetään hulluna, mitä hän kai onkin. Miltei yhtä vaikutusvaltainen kuin Don, ja Donin paras ystävä, jos
niin voi sanoa.
|
|
Syanid on Berylin setä. Hänen alkuperäinen nimensä oli Cyan. Hän karkasi kotoa 15-vuotiaana, ja siitä päivästä
lähtien naapurialueilla tapahtui outoja kuolemia, joiden syytä ei kukaan pystynyt todistamaan. Susia murhattiin entistä suuremmalla alueella,
ja kaikki murhat olivat erilaisia ja aina yhtä ovelia. Syanid otti itselleen paremman nimen, jotta työnantajat muistaisivat hänet.
Hän on siis sanottuna palkkamurhaaja. Hän on Ironin luottotappaja.
|
|
Amethyst on Berylin veli. Tämä piilottelee Berylin laumassa, mutta ei suinkaan pysy erossa Berylin elämästä. Hän valittaa tauotta, että
Berylin pitäisi antaa osa laumastaan hänelle tai ainakin nimittää hänet varajohtajaksi. Amethyst ei tottelee veljeään, vaikka kuuluu tämän laumaan
(alkuperäisen pienen lauman johtajuudesta sovittiin taistelemalla ja Beryl voitti). Amethyst on oikeastaan kiitollisuuden velassa Berylille, koska tämä
metsästi lapsena heidän ruokansa.
|
|
Trian on Fenriksen isoäiti. Hän oli suvun muiden jäsenten tavoin seikkailunhaluinen, älykäs ja erikoinen. Trian ei koskaan käsittänyt poikaansa Williamia,
koska tämä oli niin asiallinen ja kaiken lisäksi harjaton. Trian vaelteli mielellään eräässä laaksossa, ja eräänä päivänä hän ei enää palannut. Vähän tämän jälkeen
hänen miehensä, Weirin, lähti sotaan ja katosi hänkin.
|
|
Shan-Awil on Fenriksen isoisoäiti. Hän on samanlainen kuin kaikki muutkin suvun naiset ja hänellä on samanlainen kullankeltainen, kihara harja kuin
hänen äidillään ja isoäidillään. Hänellä on kultainen kaulapanta, koska hän asui joskus kaupungissa ja oli hyvin rikas. Hän joutui kuitenkin pakenemaan tuntemattomasta
syystä ja vaeltaessaan yksin metsikössä hän tapasi Dorado-nimisen miehen ja jäi tämän luokse.
|
|
Dorado on Fenriksen isoisoisä. Hän on siniturkkinen, kuten kaikki hänen esi-isänsä, ja luonnekin on periytynyt heiltä. Hän katosi vanhana samalla tavalla
kuin kaikki muutkin suvussa: Hän lähti sotimaan alueittensa ja laumansa puolesta ja katosi sinne.
|
|
Semid on Fenriksen toinen isoisoisä. Hän on jostain syystä myös siniturkkinen ja mustakuvioinen, vaikka ei ole mitään sukua esim. Doradolle.
Hän katosi jo ennen kuin William ja Wund syntyivät.
|
|
Andeira on Fenriksen äiti. Hänelle kerrottiin, että Andeira oli kuollut, mutta siitä ei ole varmaa tietoa. Andeira on melkoisesti Williamin äidin,
Trianin näköinen. Hän myös katosi samalla tavalla kuin Trian: Hän vaelteli itsekseen eikä häntä nähty sen jälkeen. On ihme, muten hän rakastui Williamiin, sillä
he ovat aivan erilaisia.
|
|
Centaru oli Berylin isoisä, Valkea valittu. Hänen siskonsa ilmiantoi hänen vanhempansa pahalle ja heidät seivästettiin.
Centarun luokse tuli kolme muuta sutta, jotka tunsivat tulevaisuuden häntä paremmin. Kendo hyökkäsi hänen kimppuunsa, koska
hän ei suostunut tulemaan mukaan, mutta Centaru hyökkäsi takaisin ja Kendo hävisi. He voittivat yhdessä Golchaten ja lähtivät sen
jälkeen vaeltamaan yhdessä. Centaru löysi Jingle-nimisen tytön ja hyvästeli ystävänsä. Hän kuoli kuulemma viimeisenä.
|
|
Seiren on Centarun sisko. Hän ilmiantoi vanhempansa Golchate-demonille, ja heidät seivästettiin. Seiren pakeni
myöhemmin laumaansa, koska tiesi, että häntä kohdeltaisiin petturina. Centaru olisi kostanut hänelle, ellei olisi lähtenyt Kandorin,
Kendon ja Centurion mukaan. Seiren on ilmeisesti elossa vieläkin, koska Golchate muutti hänet osin demoniksi. Kerrotaan, että
hän elää Chardan-demonin kanssa tämän vankilassa.
|
|
Kendo on yksi Valkeista valituista. Hän hyökkäsi Centarun kimppuun, koska tämä ei uskonut heitä ja lähtenyt mukaan.
Kendo joutui Chardanin vankilaan, jossa sai kaulaansa kultaisen kaulapannan. Se oli alun perin kidutusväline, mutta Kendo
käytti sitä apuna paetessaan muiden kanssa. Hän voitti yhdessä muiden valittujen kanssa Golchaten ja lähti vaeltamaan Valkeitten
valittujen kanssa. Kuoli porukasta toisena.
|
|
Kandor on yksi Valkeista valituista. Hän ei tietenkään ole kovin valkoinen, mikä erottaa hänet muista. Kukaan ei tiedä,
miksi kaikki muut ovat vaaleita, mutta hän ei. Hän tappoi muiden valittujen kanssa Golchaten ja lähti sen jälkeen vaeltamaan heidän
kanssaan. Kandor kuoli heistä ensimmäisenä.
|
|
Centurio oli yksi Valkeista valituista. Hän on Kendon veli, mutta huomattavasti tätä rauhallisempi.
Centurio oli myös mukana Golchaten tappamisessa ja ehkä eniten Centarun apuna, kun hän yritti päästä yli vanhempiensa kuolemasta.
Centurio vaelsi Valkeitten valittujen kanssa ja kuoli toisiksi viimeisenä.
|
|
Golchate on Sepian veli ja näin ollen Centarun setä. Hän seivästi veljensä ja tämän vaimon ja Valkeitten valittujen
tehtävä oli voittaa hänet. Chardan, Merdackin aikaa edeltävän sadan vuoden vaarallisin demoni, muutti demoniksi. Golchate alkoi käydä vaaralliseksi,
joten hänet oli voitettava, mutta Valittujen syntymä oli kirjoitettu jo ennen kuin Golchatea oli olemassakaan.
|
|
Sepia oli Centarun ja Seirenin isä, rauhallinen ja luotettava uros. Hän vietti paljon aikaa poikansa kanssa, kunnes
hänen veljensä seivästi hänet. Hän oli lauman varajohtaja, minkä takia hänet ilmeisesti seivästettiinkin (Golchate tahtoi johtajan ja
varajohtajan pois tieltä).
|
|
Terriwe oli Centarun ja Seirenin äiti, punaruskea naaras. Hänellä oli erikoinen menneisyys, johon kuului monta miestä,
jotka kaikki kuolivat salaperäisesti. Terriwe ei heitä murhannut, mutta kaikki hänen läheltään tuntuivat kuolevan. Kun hän odotti Centarua ja kahta muuta
pentua, hänet kirottiin, jotta yksi pennuista olisi demoni.
|
|
Chardan oli edellisen vuosisadan vaarallisin demoni, joka muutti Golchatenkin demoniksi. Hän oli alun perin ihan
tavallinen koira, mutta kun hänet muutettiin demoniksi ja hänen kylkensä revittiin auki, jokin hänessä muuttui ja hän alkoi tappaa
ja tuhota maailmaa. Hänet vangittiin maan alle, mistä hän melkein pakeni, mutta siihen tarkoitetut valitut estivät sen.
|
|
Rico on velho st. Volcorin kylässä. Hän on kuitenkin vanha, eikä enää jaksa ammattiaan, eikä tule toimeen ilman kirjojaan. Kun kaikki pakenevat Chardania, jää
talo vaille käskijää, joten hän etsii sopivaa urosta saamaan kirjat ja hänen taikavoimansa. Sellainen ilmaantuukin kuin tilauksesta, ja vanha velho pääsee pakoon.
|
|
Asheier on st. volcorilaisista ainoa, joka ei pakene. Hän on vanha ennustaja ja kuljettaa kristallipalloa riipuksena kaulallaan. Hän on erakko, mutta jakaa ohjeitaan
niitä tarvitseville ilmaiseksi. Hän näkee näkyjä myös tahtomattaan, ja sanotaan että hän on yhteydessä itse kohtaloon. Sitä ei kukaan kuitenkaan ole osannut todistaa, muttei myöskään osoittaa vääräksi.
|
|
Claseir on nuori uros, joka on elänyt yksin koko ikänsä. Joskus hän löi päänsä pahasti ja menetti toisen silmänsä. Hän unohti nimensä ja menneisyytensä ja joutui hankkimaan lasisen
silmän näyttääkseen normaalilta, ja otti sen mukaan nimen Claseir. Hän on synkkä erakko, joka vaeltaa tauotta, koska ei pysty eikä halua asettua minnekään.
|
|
Argentum on demoninmetsästäjä, ja yksi alan parhaita. Hän on loukannut toisen jalkansa, haavoittunut monta kertaa ja häntäkin on katkennut, mutta ei se häntä estä.
Uros on päättänyt tuhota Chardanin ja taisteleekin valittujen rinnalla viimeiseen asti. Hän on itsepäinen, mutta rohkea ja lojaali, eikä vaadi palkkaa työstään. Hän on päättänyt, ettei
kuole ennen kuin on surmannut Chardanin, tai sitten hän kuolee taistelussa demoniaan vastaan.
|
|
Ghiaccio on hyvin kunnianhimoinen mutta luotettava demoni. Hän ei sinällään ole paha, mutta hän tahtoo näyttää maailmalle olevansa demoneista mahtavin.
Hän asuu pohjoisilla vuorilla jääluolassa, joka on varustettu erilaisilla ansoilla. Ghiaccio haluaa tuhota valitut näyttääkseen voimansa, eikä tunne sääliä.
Sanotaan, että Ghiaccio on jäätä ja sulaa lämmöstä, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkansa.
|
|
Vondur on demoni. Osin demoni, mutta hän taistelee tätä kirousta vastaan. Hän on demoniksi melko nuori, vain noin 60-vuotias demonin vuosissa.
Vondur tahtoisi vielä palautua normaaliksi, mutta demonin mieli pakottaa kuitenkin hänet tappamaan ja tuhoamaan. Hän on hyvin onneton eikä pelkää enää mitään.
Kerrotaan, ettei Vonduria voi tappaa kukaan muu kuin hän itse, ja se saattaakin olla totta.
|
|
Freine on Mirianin äiti eli Devilin mies. Hän harhaili nuorena Puolidemonien laakson lähellä ja tapasi siellä neljäsosademonin nimeltä
Devil. Hänen isänsä, Dragan, oli käskenyt tämän lähteä laaksosta. Freine on erikoinen luonne, joka tavoittelee omaa ja läheistensä etua ja
puolustaa heitä viimeiseen hengenvetoon, mutta ei liikauta tassuaan vieraitten hyväksi.
|
|
Devil on Dev Canemin ja Mirianin isä. Hän on 25 % demoni ja hänen isänsä, Dragan, asuu Puolidemonien laaksossa. Tämä käski hänen
lähteä laaksosta, koska oli niin tavallinen, ettei hänen tarvitse tuhlata elämäänsä laaksossa. Hän pystyy kasvattamaan siniharmaat siivet ja piilottamaan ne,
ja yleensä hän pitääkin siipiä esillä.
|
|
Dev Canem on Mirianin veli, eli siis Merdackin setä! Hän on vain 12,5 % demoni, mutta hänellä on siivet kuten isällään. Hän ei kuitenkaan
pysty piilottamaan niitä. Hän on melkoisen lapsellinen ja ylpeä, mutta osaa käyttäytyäkin. Dev Canem ei oikein pitänyt siskostaan, eikä kukaan tiedä
syytä. Hän on laiska, eikä auta ketään, ellei itse hyödy siitä.
|
|
Ferreiros on tavallinen kuolevainen, joka havittelee kotkan kultaista valtikkaa Levathemen portin takaa. Hän löytääkin perille samaan aikaan kuin valitut ja haastaa
heidät taisteluun valtikasta. Hänellä on muutaman miehen tukijoukko mukanaan, mutta pärjäisi tarpeen tullen yksin vaikka viittä vastaan. Hän on loistava taistelija ja osaa ennakoida
vastustajan liikkeet, mutta kunniantuntoa hänellä ei ole.
|