Demonit
Garudon demonit ovat eräänlaisia hirviöitä, jotka tunnetaan julmuudestaan ja verenhimoisuudestaan. Historia tuntee monia demoneita, mutta niihin liittyy paljon taikauskoa. Harva todella tietää, miten demoni syntyy tai millaisia ne todella ovat.
Demonien historia
Yleisen uskomuksen mukaan ensimmäinen demoni oli pahuuden ruumiillistuma Iššat, joka hyökkäsi Garudoon Luomisen aikaan ja surmasi luojahenget, ja että hän on kaikkien muiden demonien isä ja luoja, mutta näin ei kuitenkaan ole.
Demonien historia alkaa hyvin kaukaa menneisyydestä, kun ensi kertaa alettiin ymmärtää sielun ja mielen olemusta ja niihin liittyvää magiaa. Vallanhimoiset tahot alkoivat kehittää menetelmiä, joilla pystyttäisiin siirtämään pala omaa sielua toiseen ruumiiseen, jolloin toista voisi hallita ja pitää palvelijanaan. Aluksi suurin osa uhreista kuoli, mutta vähitellen onnistuttiin kehittämään toimiva menetelmä toisen ruumiin hallitsemiseen.
Vähitellen sielunsiirtotaikuus kehittyä, ja pystyttiin myös erikseen valikoimaan, mitä sielun ominaisuuksia haluttiin siirtää. Usein pyrittiin aikaansaamaan palvelijoita, joilla ei olisi omaatuntoa tai pelkoja, ja jotka voisivat tappaa kaiken tieltään isäntänsä käskystä. Oletettavasti tästä syntyivät ensimmäiset varsinaiset demonit.
Taikuuden yhä kehittyessä joku viimein keksi, miten maailman pimeää energiaa, Ceiaa, voisi siirtää uhrin sieluun. Se sai yleensä uhrin paitsi menettämään inhimilliset ominaisuutensa, myös lisäsi voimaa ja kasvatti kokoa.
Lopulta demonitaikuus kääntyi kuitenkin luojiaan vastaan, eikä vahvoja demoneita voitu enää hallita. Demonitaikuudesta tuli harvinainen taikuuden alalaji, jota harjoitettiin vain hyvin synkissä tarkoituksissa.
Demonin luominen ja demonikirous
Iššatin kuollessa hänen voimansa irtosi hänen ruumiistaan ja levisi koko maailmaan. Tätä pimeää energiaa kutsutaan Ceiaksi, ja se on demoniuden perusta.
Demoni luodaan käyttämällä demonikirousta, jossa Ceiaa siirretään uhrin sieluun, mikä saa hänen ruumiinsa muuttamaan muotoaan ja tunteet heikkenemään tai katoamaan kokonaan. Muutos alkaa heti kirouksen langettamisesta. Yleensä ensimmäisen päivän aikana uhrin mahdolliset haavat ja muut vammat parantuvat, ja tämän takia demonikirousta käytettiin aikoinaan tappavien sairauksien hoitokeinona.
Parantumisen jälkeen alkavat henkiset muutokset. Muutamassa päivässä kirouksen uhrista tulee etäinen ja välinpitämätön, sekä joskus hieman psykoottinen. Samaan aikaan tapahtuvat myös fyysiset muutokset. Viimeiseksi muuttuvat silmät, minkä jälkeen muutos on täydellinen.
Demonikirouksen voi langettaa vain hyvin vahva velho tai vahvasti taikavoimainen demoni. Toisin kuin uskotaan, tavalliset demonit ovat kaukana sellaisesta voimasta, eivätkä ne pysty muuttamaan ketään demoniksi.
Demonin ominaisuudet
Jo lapsena kaikille garudolaisille opetetaan, että demonin tuntee silmistä. Demoneilla onkin usein hyvin erikoiset silmät. Useimmilla tavallisilla demoneilla on mustat silmät, joissa on keltainen, hehkuva pupilli. Myös muita värimuunnoksia esiintyy. Demonilla voi olla myös kokonaan mustat silmät, tai ne saattavat puuttua kokonaan, ja demoni näkee jollain muulla keinolla.
Kokonaan valkoiset, pupillittomat silmät viittaavat yleensä mielialahäiriöihin ja psykoottiseen käyttäytymiseen, mutta joskus myös huomattavia taikavoimia hallitsevilla demoneilla on valkoiset silmät. Useimmiten taikavoimaisilla demoneilla on kuitenkin valkoiset silmät, joissa on kapea, värillinen pupilli.
Demoneille tyypillisiä fyysisiä ominaisuuksia ovat sitkeys, kestävyys, suuri koko ja voima, nopeus, siivet, erilaiset piikit ja panssarit ja muut epämuodostumat. Jotkut demonit ovat hyvinkin tavallisen näköisiä, kun taas toiset ovat niin omituisia, että niiden alkuperäistä muotoa ei tunnistaisi. Kaikilla on kuitenkin tavallisesta poikkeavat silmät.
Demoneilla on joskus myös taikavoimia, mutta yleensä ne ovat hyvin rajallisia. Tavallisia voimia ovat levitoiminen tai osittain aineettomaksi muuttuminen. Vahvemmat demonit voivat pystyä myös esimerkiksi muodonmuutoksiin, teleportaatioon tai sään hallitsemiseen. Vahvat taikavoimat ovat harvinaisia, mutta historia tuntee muutaman erittäin taikavoimaisen demonin.
Demoneille yhteinen ominaisuus on myös kuolemattomuus. Demoni vanhenee vain tiettyyn pisteeseen asti, minkä jälkeen se ei enää muutu lainkaan. Demoni ei kuole vanhuuteen, mutta sen voi tappaa samoin kuin minkä tahansa muunkin elävän olennon. Yleensä demonia on kuitenkin melko hankalaa saada hengiltä, ja vahvimmat demonit ovat lähes kirjaimellisesti kuolemattomia.
Demoni voi myös sairastua vakavasti tai kuolla nälkään, janoon tai tapaturmaisesti, esimerkiksi tukehtumiseen tai verenhukkaan.
Demonin ominaisuudet määräytyvät pitkälti kirouksen uhrin henkisten, ja jossain määrin myös fyysisten piirteiden mukaan. Esimerkiksi kookas ja aggrerssiivinen henkilö saa yleensä demonimuodossaan lisää kokoa ja voimaa, kun taas pienet ja heikot yksilöt saavat enemmänkin kestävyyttä. Yleensä kirous pyrkii vahvistamaan uhrin hyviä ominaisuuksia, mutta joskus se jopa heikentää uhriaan.
Yleiset demonityypit
Demonit jaetaan ulkonäön ja taikaominaisuuksien perusteella eri ryhmiin. Kaikkia tyyppejä on mahdotonta luokitella, mutta yleisimmät tunnetaan:
- Taistelijademonit saavat lisää kokoa ja voimaa, ja yleensä esimerkiksi pidemmät kynnet. Niille on tyypillistä hieman köyry selkä. Niiden yleinen alatyyppi on sirppidemonit, joilla on etujaloissa pitkät teräskynnet.
- Riivaajademonit eivät juurikaan muuta ulkoisia ominaisuuksiaan. Niillä on tavallisesti kokovalkoiset silmät ja ne pystyvät väliaikaisesti irrottautumaan ruumiistaan ja hallitsemaan jossain määrin vieraita ruumiita. Mitä vahvempi demoni on, sitä paremmin se pystyy uhriaan hallitsemaan.
- Varjodemonit ovat yleensä sirorakenteisia, tummasävyisiä ja niillä on mustat, tyhjät silmät. Ne pystyvät muuttumaan osittain tai täysin aineettomiksi, missä tilassa ne näyttävät lähinnä varjoilta, eikä niitä voi vahingoittaa.
- Olmidemonit ovat lähes poikkeuksetta pieniä ja heikkoja, ja usein silmättömiä. Sen sijaan niillä on infrapuna-aisti. Niiden ei tarvitse syödä, ja ne pärjäävät hyvin vähällä vedellä ja elävät yleensä maan alla.
- Lajinvaihtajademonit saavat eri lajin ominaisuuksia, esimerkiksi koiraeläin saa linnun tai äyriäisen ominaisuuksia. Ne ovat yleensä vähemmän aggressiivisia kuin muut demonit.
- Paholaisdemonit ovat yleensä liskomaisia ja siivekkäitä, ja niillä saattaa olla myös sarvet. Niillä on usein myös heikkoja taikavoimia.
- Elementtidemonien ominaisuudet jakautuvat niiden edustaman elementin mukaan. Näillä demoneilla on yleensä myös elementtiin liittyviä taikavoimia. Alatyyppeinä esimerkiksi tuli- ja jäädemonit.
- Kyborgidemonit saavat yleensä panssarin ja metallisia ruumiinosia. Ne ovat yleensä lievästi psykoottisia, eivätkä pysty välttämättä itsekään hallitsemaan itseään.
Näiden tyyppien lisäksi on muun muassa aave-, luuranko- ja jättiläisdemoneita, mutta ne ovat harvinaisempia ja vähemmän huomattavia kuin nämä lajityypit.
Periytyvä demonius
Demonikirous muokkaa uhrinsa DNA:ta, mikä tekee demoniudesta periytyvää. Kahden demonin jälkeläinen on siis myös demoni, mutta yleensä toisen sukupolven demonit ovat enemmän järjissään kuin vanhempansa, koska demoniksi syntyvät tietävät luonnostaan, miten siihen pitää suhtautua.
Katkeamattomat demonisukulinjat ovat harvinaisia, mutta niitäkin on muutamia. Jos sukuun on saatu paljon uutta verta vuosien aikana, sen jälkeläiset ovat yleensä hyvin voimakkaita ja itsensä hyvin hallitsevia demoneita, joilla on ominaisuuksia monesta eri demoniryhmästä, mutta jos yksi demonisuku on lisääntynyt keskenään pitkään, on tuloksena yleensä hyvin sairaita ja mielipuolisia demoneita, jotka tappavat hallitsemattomasti kaiken läheltään.
Demonin ja ei-demonin jälkeläiset ovat puolidemoneita. Niillä ei ole demonin erikoisia silmiä ja niillä on normaali, inhimillinen tunne-elämä, mutta ulkonäöllisesti erilaisia demoniominaisuuksia. Tyypillisiä puolidemonien ominaisuuksia ovat siivet, sarvet ja eri eläinten ominaisuudet, esimerkiksi koiralla osittainen suomupeite tai tiikerinhäntä.
Neljäsosademoneille periytyy usein vain hiukan demoniominaisuuksia, ja siitä alaspäin demoniveri näkyy enää korkeintaan harvinaisena turkinvärinä tai lievästi poikkeavana ruumiinrakenteena.
Elämä demonina
Demonit ovat aina herättäneet pelkoa ja inhoa kanssaeläjissään muun muassa tunteettoman käytöksensä, verenhimoisuutensa ja ulkonäkönsä takia. Kaikki demonit eivät suinkaan ole pahoja tai väkivaltaisia, vaan osa niistä pystyisi tavalliseen elämään, mutta niitä harvemmin hyväksytään mihinkään yhteiskuntaan.
Usein demoniksi muuttuminen on suunnaton järkytys. Parin ensimmäisen vuoden ajan voi olla vaikea sopeutua uuteen ruumiinrakenteeseen ja päivärytmiin ja yksinäiseen elämään. Yleensä tänä ajanjaksona määräytyy myös, millainen luonne demonille kehittyy. Osa demoneista löytää uudestaan kirouksen myötä kadonneet tunteensa ja yrittää sopeutua elämään ei-demonien kanssa, kun taas osa kadottaa täysin kykynsä tuntea niin iloa kuin suruakin.
Vahvatkaan demonit eivät välttämättä ole pahoja, mutta ne ovat kykenemättömiä normaaleihin ihmissuhteisiin, eivätkä pysty iloitsemaan tavallisista asioista. Yleensä demonille tuottaa iloa ja tyydytystä lähinnä taistelussa voittaminen, vallan haaliminen ja tappaminen, mistä johtuu niille ominainen väkivaltainen ja vallanhimoinen käytös.
Joillekin demonius tuo mukanaan myös hallusinaatioita tai jakomielitaudin, jossa toinen puoli voi olla aivan täysijärkinen, mutta toinen tappaa kaiken ympäriltään, eikä mahda sille itse mitään.
Toisaalta on tietysti myös oikeasti ilkeitä demoneita, jotka nauttivat myös normaalimuodossaan veren näkemisestä ja muiden alistamisesta.
Vaikka demonit eivät vanhene, niiden määrä ei pääse kasvamaan räjähdysmäisesti. Ensinnäkin nykyaikaan on varsin harvinaista, että joku muutetaan demoniksi, eivätkä demonit kovin usein myöskään lisäänny keskenään.
Yleensä heikot demonit ajetaan johonkin sellaiseen paikkaan, missä on vain vähän vettä ja ruokaa, ja ne kuolevat nälkään. Vahvat ja vaaralliset demonit pyritään tappamaan mahdollisimman nopeasti, etteivät ne muodosta uhkaa yhteiskunnalle, ja täysijärkiset, tavalliset demonit yleensä lopulta päättävät itse oman elämänsä, kun eivät enää jaksa yksinäisyyttä ja ikuista elämäänsä.
Kuvia
