Garudonetin 2. award (RATKAISTU!)

Caramelli.net
Sievä itse tehty ulkoasu, joka ei mitenkään särje silmiä tai muuten ärsytä. Valikko on hyvin ja selkeästi toteutettu ja muutenkin kaikki sen puoleen kunnossa. Galleriaa on vähän karsittu sitten viime näkemän, siitä hiukan miinuspisteitä. Samoin sarjakuvan määrästä on pakko hiukan nipottaa, sillä sitä ei ole sivun ikään nähden paljon. Niitä on aloitettu uudestaan ja lopulta kuopattu kokonaan niin monta kertaa. Päivityksiä tulee yleensä vähän harvakseltaan, mutta niissä on kuitenkin yleensä paljon katsottavaa. Ja linkki löytyy, sillä ollaan yhteistyössä.
Wicked Mistake
Ulkoasu on mielenkiintoinen, vaikkakin aika tyhjä, kun tekstialuekin on niin kapea ja vasemmassa reunassa. Englanninkielinen ja lyhennelty valikko hieman hankaloittaa selaamista, mutta pienellä keskittymisellä siitä saa selvää.
Galleria on sivuston ikään nähden vähän pieni, mutta sitäkin upeampi. Varsinkin ihmispiirrokset ovat erittäin hienosti toteutettuja. Kävijöille ei ole hirveästi tekemistä, mutta leiskantekopalvelusta ehdottomasti paljon plussaa. Sekä tietysti siitä, että Garudonet on linkeissä.

Hint! Hint!
Ulkoasu on nätin värinen, joskin hieman synkkä, ja hyvin toteutettu. Tekstiframen tumma tausta tosin haittaa vähän lukemista. Rustin galleriassa on ihan kiitettävästi taidetta, mutta hiukan laihanpuoleisesti. Sarjakuvaakin löytyy, josta osa tosin täysin värittämätöntä. Kävijöille on tekemistä, ja kahden ylläpitäjän yhteistyö sinänsä on jo ihailtavaa. Garudonet valitettavasti puuttuu linkkilistalta.
Kyuun kirjasto
Ulkoasun kuva ja väri näyttävät hyvältä, mutta siihen se sitten jääkin. Framet eivät pysy paikallaan taustakuvaan nähden, ja Windowsin hopeanharmaat (ainakin minun koneellani) vierityspalkit eivät oikein istu leiskaan. Samaten se, että valikkoa pitää vierittää, on vähän hankalaa.
Taidetta löytyy paljon, mutta sarjakuvien keskimääräinen sivumäärä on suunnilleen 10 sivua per sarjakuva, mikä on mielestäni aika vähän. Tekemistä ei ole paljon, mutta iso galleria korvaa sen hyvin. Ja Garudonet löytyy linkkilistalta.

Failure
Leiska on toimiva, mutta lopultakin melko tavallinen. Sivun ikään nähden sarjakuvaa on ihan kunnollinen määrä, taidetta vähän vähemmän. Kävijöille ei löydy ihan hirveästi tekemistä, mutta sarjakuvassa ja galleriassa riittää kärsimättömimmille selattavaa. Linkki löytyy.
Paperikarkki
Ulkoasu on erittäin kaunis ja yksinkertainen, vaikka linkit ovatkin aika isot. Kuva vain jää ikävästi näkyvistä, kun yrittää lukea tekstejä. Ehkä frame olisi tässä tapauksessa toiminut paremmin?
Sarjakuvaa ei ole paljon, mutta ehkä sen voi laittaa sivujen lyhyen iän piikkiin. Gallerian pienuus sen sijaan ei enää mahdu sen syyksi. Garudonet puuttuu linkeistä.
Palkinnotta jäivät tällä kertaa
Sudenkorento
Leiska on omalla yksinkertaisella tavallaan jotenkin sellainen, että se pistää hetkeksi miettimään, oliko se sen-ja-sen sivun tyhjä leiska sittenkin aika normaali. Tavaraa ei oikeasti edes ole paljon, mutta sen asettelu pistää pään pyörälle. Taidetta löytyy sivun ikään verrattuna aika normaali määrä. Sarjakuvaa on myös hyvin tavallisesti. Garudonettiä ei linkeissä näy.
Cattiksen sivut
Ulkoasu on kauniin värinen, mutta toteutuksesta puuttuu jotain, mikä tekisi siitä todella upean. Ideassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Sarjakuvaa ei ole valtavasti, mutta sivun ikään nähden oikeastaan aika hyvin. Galleria jatkuu ihmeellisesti sille tarkoitetun ruudun ja valikon yli, eikä osa pikkukuvista toimi. Tekemistä ei ole juurikaan, ja Garudonetkin puuttuu linkeistä.
Youki
Suntuubiin tehty, joten leiskasta ei varsinaisesti voi puhua. Väritys on kivan pirteä, mutta alkaa pidemmän päälle hiukan hyppiä silmille. Suntuubin sivut ovat perinteisesti myös vähän hitaahkoja. Taidetta ja sarjakuvaa ei ole paljon, mutta ei sivulla ikääkään. Sivuston aloituspäivää ei kuitenkaan lue missään, joten asiaa on vaikea suhteuttaa. Sivuilla on paljon pilkku- ja pistevirheitä, jotka kuitenkin haittaavat vähän lukemista. Garudonettiä ei ole linkitetty.
Silver Corona
Ulkoasu on selkeä ja toimiva, tosin päähahmon värien yhdistys hieman hirvittää. Sivut eivät ole vanhat, mutta taidetta on siihenkin nähden hiukan vähän. Sarjakuvaakin on laihasti, mutta se on kuitenkin hyvin toteutettua, joskin taustat ovat aika kevyitä. Ja Garudonet puuttuu linkistöstä. Kaiken kaikkiaan hyvin toteutettu, mutta vielä vähän tyhjä sivusto.
Osallistuneet:
- Garo - Caramelli.net -
- Rust & Nitwit - Hint! Hint! -
- Hond - Silver Corona -
- Kovisri - Failure -
- Noora H. - Wicked Mistake -
- Kyuuketsuki - Kyuun kirjasto -
- Pinja - Youki -
- Cattis - Cattiksen sivut -
- Anni - Sudenkorento -
- Zeda - Paperikarkki -