Henkilöistä
Okei, tarinoissahan esiintyy monia hahmoja. Täällä nyt kuitenkin olisi tarkoitus esitellä tärkeimpiä, kuten vaikka Aloe-lammikon hevosia. Kuvia ei ole eikä tule,
luotan mielikuvitukseenne siinä määrin, että osaatte muodostaa kuvat itse. Tässä on vain tällaista yleistietoa, loput selviävät kyllä tarinoiden aikana.
Aloe-lammikko
Carola on yliaktiivinen ruotsinpuoliverinen, joka tekee hätiköityjä päätöksiä. Hän aiheuttaa päänvaivaa niin muille hevosille kuin omistajalleenkin, ja pitää erityisesti hyppimisestä ja laukkaamisesta.
Corona taas on lämminveriravuri, jonka kisamenestyksellä tosin ei auta kehuskella. Hän on kuitenkin täysjärkisin kaikista Aloe-lammikon hevosista, ja yleensä hän onkin se, joka pelastaa muut pulasta.
Tuulikki on suomenhevostamma, joka on hyvin masentunut ja muutenkin synkkä. Lähes kaikki on hänen mielestään masentavaa ja hän valittaa kaikesta eikä yleensä tee mitään. Onnistuu usein masentamaan muutkin.
Sebastian Seguro on shetlanninponi, joka rakastaa itseään yli kaiken. Hän on omasta mielestään komea, vahva, nopea ja vieläpä äärettömän mukava, eikä voi käsittää, miksi muut eivät tunnu ajattelevan samoin. Seguro muuten tarkoittaa itsevarmaa.
Östemalm on juoppo islanninhevonen, jolla on sotkuinen harja ja harhaileva katse. Hän varastaa yleensä omistajansa viinakaapista viskiä ja rommia, jääkaapista häviävät kaljapullot ja omistaja on vararikossa, koska ori pyörtyy jos veren alkoholipitoisuus laskee.
Lisää tulee...