Päivämäärä: 2.12.2007
Välineet: Tussit, Faber-Castellin värikynät
Kommentit: Loin tällaisen hahmon, jonka piti tulla Merryyn, mutta josta tulikin Garudonetin uusi virallinen maskotti. Chave on nimi, portugaliksi merkitsee avainta. Tarinahan olisi sarjakuvassa kuulunut niin, että Chave oli lumottu keinotekoinen olento, jolla ei pitänyt olla omaa tahtoa, mutta jolla oli, ja jonka tehtävä oli kantaa avainta, jolla saisi avattua jonkun Ghiaccion häkkihomman tai jotain. Ja Chave piti tappaa, jotta avaimen saisi. Mutta idea olisi tuonut vain lisää epämääräisyyttä Merryyn, joten jätin sen käyttämättä. Sitä paitsi Chave on oikein omiaan maskotiksi. Työstä sen verran, että harjaan olen yllättävän tyytyväinen ja varjoihin käytin hirveästi eri värejä ja aikaa. Taustaakin voi jo nimittää taustaksi.
Aikaa kului: ~ 30 minuuttia