Fanitaiteet

Fennulle annettua ihanaa fanitaidetta, jota saa tietenkin piirtää ja lähettää vaikka vieraskirjan kautta. Taiteet on järjestetty tekijän nimen mukaan, uudet kuvat on reunustettu. Kaikki taide täällä on ehdottomasti © tekijänsä, hahmot taas Fennun käsialaa!


Assu

Chandrakant

Tässä on minun Fawcetini ja Chandrakantin Chandrakant, yllättävän samanlaiset hahmot. Chandrakant piirtää Ironin paremmin kuin minä. Kaapuhyypiöt, eli meitin Iron ja Chandrakantin nimikkohahmo. Fawcetin ja Chandrakantin demonimuodot. Rolwe ja Chandrakant (hahmo, ei piirtäjä) kiusaavat naisia mielellään. Meo rakastaa työtään o_o Merryn sisarukset piirrettynä Chandrakantin luomina eläinhahmoina. Hyvin näköisiä, eikö? AINA FENNUA AHDISTELLAAN! Chandrakant ja Fawcet lapsina, ilman demonipersoonan tuomaa taakkaa. Fawcet on kiltin näköinen. Chandrakant ja Fawcet. Chandrakantilla on jättikorvat. Taas näitä hienoja Ironeja. Alan kohta kopioida niitä sarjikseen. Fawcet demonisoituu o_o Fenriksellä on hyvä ilme. Chandrakantia 'Miksi aina minä?'
Fawcet ja Chandrakant ärhentelevät toisilleen. Darrew ainoan ystävänsä kanssa : < Molemmat hahmot ovat kokeneet kovia. Iron ja Chandrakant eivät oikein tule toimeen keskenään. Merdack kissana. Ildria kissana. Fawcet kissana. Chandrakant ja Fawcet pentuina. Fenristä kytätään. Darrewilla ja Chandrakantilla menee jo vähän paremmin. Fawcet ja Chandrakantin poika, Luka. Kaapuhyypiöt iskevät jälleen. Tolgacan on Chandrakantin riivaaja ja se on Meon kaveri. Ainakin leikitään niin. Chandrakantin demonipuoli ja Fawcet. Ovat hieman eri kokoisia. Shadrew ja Chandrakantin poika Anubis. Chandrakant ja Fawcet pentuina. Ovat aika harmittoman näköisiä (vielä). Fawcet ja Chandrakantin poika Luka. Chandrakantin riivaaja Tolgacan ahdistelee Fenristä. 'Siisus' on minun tämänhetkinen hokemani. Tolgacan ja Meo pentuina. Ovat aika harmittoman näköisiä siihen nähden, mitä niistä tulee o_o Tolgacan ja Iron, kaapuun pukeutuvia demoneita molemmat. Tolgacan ja Meo vähän vanhempina pentuina. Tolgacanilla on jo arpia, Meolla vain asennetta. Chandrakantin paha puoli ahdistelee Fenristä, taas kerran. Ja Lusia ahdistelee Ironia. Tämän kuvan ottamisen jälkeen Iron repi Lusialta silmät päästä. Se ei tykkää lääppimisestä. Fenris ja Chandrakant-hahmon edesmennyt kihlattu, Gauri. Fenris ei tykkää Gaurista, koska se on nätti ja naisellinen. Merdackin poika Behemoth ja Chandrakantin poika Luka. Gauri yrittää ystävystyä Fenriksen kanssa, mutta Fenristä ei innosta. Leich ja sokea orpotyttö Nur. Tolgacan ja Meo ilman arpia. Nehän on ihan taviksen näköisiä. Chandrakantin demonimuoto tuli ja söi Domenin. Ja se oli sille ihan oikein. William, eli Fenriksen isä, ja Chandrakantin isä Vasant keskustelevat lasten kasvattamisesta. Lusia aivopesee Ironia. Puolisokeiden ryhmäkuva. Vasemmalta oikealle: Chandrakantin Tolgacan ja Nur, sekä minun Halter, Efeso ja Domen. Tolgacan on paha namusetä, ja se syö lapsia o_o Kaksi hullua hallitsijaa: Iron ja lumikarvakoiden kuningas Raj. Chandrakantin viideskymmenes fanitaide! Merry sekä Tolgacan koirana. Merryn sisarukset taistelevat tarpojaa vastaan. Sekopäät Raj ja Tolgacan sekä Iron. Fenris inhoaa Gauria edelleen, eikä halua mitään myötätuntoa. Chandrakantin demonimuoto olisi Ironille ensiluokkainen vahtikoira. Darrew ja Chandrakant pitäisi pitää kaukana kaikesta terävästä. Chandrakantin demonimuoto ja Merry ottavat rennosti. Meo ja Tolgacan ovat cool. Chandrakant (hahmo) tykkää edelleen Fenriksestä, mutta Fenristä ei kiinnosta :'> Chandrakantin hyvä puoli tykkää pennuista. Koska Fenris on pentu, se ei vedä Chania turpaan. Ildria ja Chandrakantin kaikki lapset, joita on muuten aika paljon, ja joiden yhdenkään olemassaolosta Chan ei taida tietää. Tekh ja merikarvakoiden prinssi, Ford, joka on myös Chandrakantin poika. Chandrakant ei jätä Fenristä rauhaan. Kohta se saa turpaansa. Lumikarvakoiden hullu kuningas Raj ja Iron. Raj on pelottava o_o Tolgacan ahdistelee Fenristä, joka on tässä kuvassa vielä pentu. Ties mitä se aikoo sille tehdä D8. Darrew ja Chandrakantin poika Anubis, jotka molemmat vihaavat kaikkea. Puolisokeat Halter ja Bora. Darrew ja Tolgacan muistelevat pieleen menneitä rakkaussuhteitaan. Kyseessä siis Darrew ja Niarel sekä Tolgacan ja sokea Nur. Nur seuraa kiinteästi ympärillään olevia tyyppejä. Leich ei tykkää siitä. Kuningas Raj sekä Iron lapsina. Raj oli jo lapsena sekaisin. Mirian ja Tolgacanin sisko Burcugül, alusta asti kuoleviksi käsikirjoitetut hahmot. Leich ja Nur ennen sokeutumistaan. Nur oli pirteä ja Leich oli melkein inhimillisen näköinen. Tolgacan yrittää iskeä Ildriaa. Beryl ei tykkää. Chandrakant-hahmon kihlattu Gauri sekä Amarantine. Yksi suosikkiarteistani kautta aikojen :'> Fladaran kohtalo on olla ylimielisten nuorten urosten tappelun kohde. Tällä kertaa riitapukareina Tekh ja Ford. Chandrakant ei ymmärrä, että Fenris ja Merry vain puhuvat normaalisti... Kun Laguni kohtasi Syanidin (tässä piirretty karvakkana). Chandrakant ja Fawcet sekä heidän 'riivaajansa', eli Tolgacan, Chandrakantin riivaaja, ja Alkemisti, joka langetti Fawcetiin demonikirouksen. Äärimmäisen sivuhahmokkaita sivuhahmoja, jotka ovat kaikki kuolleita: Merdackin äiti Mirian ja isoäiti Freine sekä Tolgacanin vanhemmat Murat ja Dilek. Chandrakantin poika Douglas ja Merdackin ja Fenriksen poika Levi. Chandrakantin korvat ovat hyvä sadesuoja. Ihmeellistä kyllä, Tolgacan ei millään tavalla vahingoita Fenris-pentua. Ehkä se vaan poseeraa kuvaa varten. Jos Merdack olisi Tolgacanin riivaama, se ei näyttäisi enää Merryltä. Chandrakant ja Darrew angstaavat. Vasta tämä sai minut tajuamaan, miten synkkä ja masentava hahmo Darrew onkaan o_o Merdack siipikorvana. Se sopiikin jopa luonteeltaan siipikorvaksi :'> Siipikorvat ovat Chandrakantin keksimä laji. Angstihahmot Darrew ja Anubis. Amarantinen pikkusisko Aria ja myöhemmin sokeutuva Nur, jotka molemmat kärsivät kurjan kohtalon sekopäähallitsijan sotilaiden käsissä. Ildria ahdistelee pikku-Tolgacania :'> Hullu kuningas Raj ärsyttää taas Ironia D8 Meo ja Tol on kavereita <3 Tolgacan pelottelee Merdackia. Ette varmaan haluaisi, että tuollainen hiippailee selkänne taakse, kun kävelette yksin pimeällä kujalla? Merikarvakoiden prinssi Ford yrittää iskeä Fladaraa :'> Antisydänmerkki rules. Kaksi sisarusparia: Tolgacan ja Burcugûl sekä Centaru ja Seiren. Demoninmetsästäjä Argentum ja riivaajanmetsästäjä Vasama, joka on riivaajan lapsenlapsenlapsen-jne-lapsi. Suurryhmäkuva! Takana Tolgacanin poika ja pojanpoika ja niin edelleen. Oikeanpuoleisin tyyppi on edellisessä kuvassa esiintyvän Vasaman isä. Alapuolella taas Berylin suku, tosin ei ihan suoraan alenevassa polvessa. Beryl, Berylin isä, isoisosetä, isosetä, isoisä, isoisän isä ja isoisoisä. Nimet löytyvät kuvan alta. Valkoisten ja sinisilmäisten hahmojen ryhmäkuva! Takana Chandrakant ja Fawcet, edessä Chandrakantin isä Vasant, joka vilkuilee Berylin äitiä Uniwea, joka juttelee Chandrakantin tyttären Lakshmin kanssa. Oikealla irvistelee Fenriksen isä William. Kuningas Raj ja Iron eivät osaa pyykiä verta pois tappamisen jälkeen. Chandrakant ja Fenris siipikorvana. Chandrakant pelkää siipikorvia. Tolgacanin poika Hurt ja Hurtin poika Claw, ja Merdackin nälkäiset sisarukset. Iron ja kuningas Raj hieman nuorempina kuin todellisuudessa. Chandrakantin sadas fanitaide! Riivaajanmetsästäjä Vasama ja sen lemmikki Lude jahtaavat Vonduria. Ildria, Darrew ja Iron kokivat suuren luonteenmuutoksen ja muuttuivat omiksi vastakohdikseen. Chandrakantin poika Luka ja Merdackin poika Behemoth. Merdackin lapset tutustuvat Chandrakantin lapsiin. Tai ainakin osaan niistä. Fenris ja Nadya joutuvat molemmat pukeutumaan vaatteisiin, joista eivät pidä. Merdackin sisarukset ja muutama Chandrakantin sarjiksen hahmoista. Hyvin arpisia hahmoja ilman arpiaan. Jos niitä ei tunnista ilman arpiaan, kyseessä ovat siis kuningas Raj, Halter, Meo ja Tolgacan. Puolisokeiden ja sokeiden ryhmäkuva. Chandrakantin Tolgacan ja Nur sekä minun Leich, Centaru, Domen ja Halter. Kun Chandrakant ja Iron vaihtoivat kaapuja. Fenris näyttää pahikselta, kun sillä on kaapu. Chandrakant taas  ei ole ihan yhtä cool ilman sitä. Eräänä aamuna Fenris heräsi ja huomasi, että hänen vieressään oli sokea, mihinkään reagoimaton, verinen ölli. Se ei tykännyt siitä. Ildria tulee Gaurin kanssa paremmin toimeen kuin Fenris. Chandrakant pelkää Choldraa. Niin kuin vähän kaikkea muutakin. Ildria ahdistelee Tolia. Tol ei tykkää. Pelottava karkkikauppias herra Pinkkisydän yrittää myydä Darrewille tikkarin... ...Eikä hän luovuta helpolla. Angstihahmojen ryhmäkuva! Argonkin pääsi kuvaan x) Fenris ei tykkää, kun Chandrakant ja Merry... no, tykkää siitä. Chandrakant vei Ironin kaavun. Nur-pentu (tässä vaiheessa vielä silmiensä kanssa) ja Leich-pentu. Dramaattiset kovispennut Tolgacan ja Meo. Ildria-terapeutti lohduttaa Chandrakantia. Chan ja Gauri lääppivät toisiaan. Fenristä ällöttää ja Merryä masentaa, kun se ei voi lääppiä Fenristä. Ildrialle selvisi karmaiseva totuus, että Nur ei olekaan Tolgacanin pikkusisko eikä edes mikään pentu enää. Chandrakant ja Merdack vaihtoivat korvia. No, melkein ainakin. Kun Chandrakant tapasi Amarantinen. Kun Chandrakant tapasi Amarantinen veljen tavattuaan ensin Amarantinen. Tällä kertaa Ildria ahdistelee angstiteini-Anubista. Pentu-Darrew lohduttaa Anubista, jota sen huoltaja on pahoinpidellyt. Pentuna Darrew ei vielä ollut masentunut. Herra Pinkkisydän ei ymmärrä pelottavansa Darrewia ja Merdackia. Ildria uskoo, että halaus parantaa kaiken. Ovis ei ole vakuuttunut. Ildria lohduttaa Chandrakant-pentua, joka on juuri menettänyt vanhempansa. Merryn sisarukset tapaavat Tolgacanin, Nurin ja hänen isoveljensä Boran ja Erdalin. Iron ja Raj iskevät jälleen. Ildria vahtii Nuria, joka yrittää leikkiä siipikorvan kanssa. Mitä kuningas Rajista olisi tullut, jos häntä ei olisi tiputettu kalliolta. Pentu on Domenin ja Grianin tytär Amya. Anubis haluaa hyvin päättäväisesti tappaa isänsä Chandrakantin. Siihen verrattuna Tekhin ja Leichin keskinäinen valtataistelu on suorastaan idyllinen ydinperhe. Jos Tolgacan riivaisi Ildrian... Riivaajanmetsästäjä Vasama ja Iron käyttävät Sielukävely-iskua, jolla voi irrottautua ruumiistaan. Vaikka Iron ei kyllä tosiasiassa hallitse yhtään mitään maagisia iskuja. Ironin oikea käsi Don sekä kuningas Rajin oikea käsi Phantasma. Don ja Phantasma. Phantasmalla on paljon arpia. Ironin maaherrat sekä lumikarvakoiden lordit sekä Lady Era, pentuina kaikki. Phantasma ja Don. Don on dramaattinen taustakuva. Don ja Phantasma lapsina. Phantasma on pelottava kersa. Don ja Phantasma jälleen... Meo ja Tolgacan. Tällä kertaa Meo on dramaattinen taustakuva. Nur halaa Leichiä. Leich ei tykkää. Phantasma raapaisi Donia, ja kohta Phantasmaan sattuu. Don ja Phantasma, tällä kertaa Don karvakkana ja Phantasma ilman arpiaan. Merry pentuna sekä Chandrakantin poika Douglas. Tekh ja hänen siskonsa Amber sekä Chandrakantin poika Ford ja hänen siskonsa Nadya. Meo ja Rajin outo alainen, Reptile. Meo ja Don kummastelevat Rajia ja hänen alaisiaan Phantasmaa ja Reptileä. Ildria ja Rajin alainen Scott. Nämä käyvät vain koko ajan oudommiksi. Fawcet ja Chandrakant ja heidän ilmeät Iron ja Rajin outo alainen, Smiley. Meo ja Rajin alainen Julius. Khail ja Rajin viimeinen outo alainen, Glacetrou. Ironin maaherrat ja Rajin oudot alaiset. Fenris ei vieläkään ole antanut Chandrakantin kaapua takaisin. Chandrakantin ja Fenriksen _hieman_ erilaiset unet. Darrewin ja Tolgacanin traagiset rakkaustarinat. Tolgacan tappoi Nurin vahingossa, ilmeisesti jonkin raivokohtauksensa aikana. William ei tykkää, kun Fenris hengaa toinen toistaan oudompien miesten kanssa. Darrew ja hänen veljensä Derrick sekä Tolgacan ja Nur, kaikki pentuina. Poikkeuksellisesti Stray Dogsin hahmo Tweire sekä Rajin oikea käsi Phantasma vertailevat kynsiään. Darrewin veli Derrick sekä Nurin veli Erdal. Merdackin isä Halter ja Tolgacanin isä Murat. Merdackin äiti Mirian ja Angsti-Anubiksen äiti Aurora. Aurora on cool. Leich tapaa Herra Pinkkisydämen. Se pitää sitä outona, vaikkei edes näe sitä. Herra Pinkkisydän lapsena ja Darrew pentuna. Fenris ei tykkää Pendulumista. Maaherrojen maaherralapset: vasemmalla Rajin oikea käsi Phantasma ja oikealla hänen isänsä, Lordi Pendulum. Ironin maaherra Efeso ja hänen isänsä, maaherra Dionyte. Maaherra(sijainen) Khail ja hänen isänsä, maaherra Cheval sekä Baltia ja hänen isänsä, maaherra Geodar. Khail ja Phantasma. Phantasma on laiha. Era ei tykkää, kun hänen lapseensa kosketaan. Tuo kersa on muuten Phantasma o_o Ildria ahdistelee nuorta kuningas Rajia. Raj pelkää naisia, mutta Ildria ei sitä tajua. Fladara vetää puoleensa itserakkaita ääliöitä. Khail ja Phantasma ovat kuvauksellinen pari. Phantasma on... ihastunut Cremaan? o_o Yllättävä pari. Itserakkaista itserakkaimmat: Merikarvakoiden prinssi Ford, Sekheläisten tuleva johtaja Tekh sekä lumikarvakoiden Lordi Pendulum. Ironin maaherra Cheval ja lumikarvakoiden Lordi Clock nuorina. Khail ja Phantasma ovat pelottavia. On omanlaisensa taidonnäyte, jos saa Khailista pelottavan. Alaiset ikäjärjestyksessä vol 1 - nuorimmat alaiset eli Ironin entisistä maaherroista nuorin, Cheval, nykyisistä maaherroista nuorin, Khail, lumikarvakoiden lordeista nuorin eli Number sekä Rajin oudoista alaisista nuorin eli Phantasma. Alaiset ikäjärjestyksessä vol 2 - Toiseksi nuorimmat alaiset. Ex-maaherra Kabbala, nykyisistä maaherroista Don, lumikarvakoiden Lady Era ja Rajin alainen Scott. Scott näyttää mielipuoliselta. Alaiset ikäjärjestyksessä vol 3 - Kolmanneksi nuorimmat alaiset. Ex-maaherra Ciran, nykyisistä maaherroista Efeso, lumikarvakoiden Lordi Pointer ja Rajin alainen Smiley. Alaiset ikäjärjestyksessä vol 4 - kolmanneksi vanhimmat alaiset. Ex-maaherra Dionyte, nykyinen maaherra Revenil, lumikarvakoiden Lordi Pendulum ja Rajin alainen Julius. Alaiset ikäjärjestyksessä vol 5 - toiseksi vanhimmat alaiset. Ex-maaherra Geodar, nykyinen maaherra Rolwe, lumikarvakoiden Lordi Hourglass ja Rajin alainen Reptile. Alaiset ikäjärjestyksessä vol 6 - vanhimmat alaiset. Ex-maaherra Raser, nykyinen maaherra Meo, lumikarvakoiden Lordi Clock ja Rajin alainen Glacetrou. Merryn ja Fenriksen tytär Helena ahdistelee Chandrakantia o_o Sitten Julius ahdistelee Merryä. Tällä kertaa Juliuksella ei ole arpia, mutta se on edelleen vähän oudon näköinen. Valkeat valitut (Centaru, Centurio, Kendo ja Kandor) sekä muutamia kuningas Rajia vastaan taistelevan vastarintaliikkeen jäseniä. Fennu-sarjis-Fennu kiinnostaa Chandrakantia näemmä samoissa määrin kuin 'virallinen' Fenriskin. Klasu ei tykkää. Mörkö-niminen outo tyyppi ahdistelee Merryn sisaruksia. Sitten se ahdistelee Merryä. Sitten Sol Unensyöjä ahdistelee Merryä. Merry-parka. Fenris ei tykkää Solista, koska se näyttää itserakkaalta, vaikkei olekaan. Sol osaa muuttaa muotoaan, ja se pelottaa Merryä.. Merryksi muuttunut Sol ja oikea Merry hämmentävät Fenristä. Bell ja Duro, kaksi kapinallista. Rajin ja Phantasman suhde on... Läheinen. Ja se hämmentää Ironia ja Donia. Ildria tykkää Phantasmasta, mutta Phantasma ei tykkää Ildriasta. Kaksi sokeaa ja melko ankeaa hahmoa: Leich ja Kristjan. Darrew tapaa sielunkumppaninsa, Kristjanin, joka on paitsi sokea, myös masentunut.Voittamaton angstikolmikko: Darrew, Anubis ja Kristjan! Raj on kännissä ja lääppii Ironia. Phantasma on mustasukkainen, mutta ei Ironillakaan näytä kivaa olevan o_o Kun Raj ja Iron vaihtoivat läheisimpiä alaisiaan. Donia ahdistaa. Random hahmoja... Merry-pentu yrittää tutustua Ovisiin, mutta Ovis ei tykkää. Sukupuuttoon kuolleiden karvakkarotujen johtajia ja Merryn kuolleita parrakkaita hahmoja. Erikoinen yhdistelmä... Tällä kertaa Fladarasta on kiinnostunut joku, joka ei ole itserakas! Nero nousi heti yhdeksi suosikkihahmoksi, koska A) olen addiktoitunut mustaturkkisiin ja sinisilmäisiin hahmoihin, B) Nero on söpö ja C) se on vähän kuin Fennu-sarjisten Marcus siirrettynä karvakkamaailmaan x) Tekh ei tykkää Nerosta. Lady Era halaa Ildriaa. Ildria on melko yllättynyt. Ja Phantasma ei tykkää. Ildria ja Lady Era tulevat hyvin toimeen. Phantasma ei vieläkään tykkää. Se angstaa ja halailee pelottavaa Raj-pehmoleluaan o_o Don ei ymmärrä, miten pehmolelu voi olla aikuiselle noin tärkeä. Varsinkin, kun Ironin laumassa pennuillakaan harvemmin on sellaisia. Masentunut Phantasma ja ei tuohon aikaan vielä masentunut Darrew. Iron ja Raj nuorempina sekä heidän läheisimmät alaisensa lapsina/pentuina. Phantasma fanittaa Rajia ja Ironia ärsyttää, kun sitä ei faniteta. Eclipsis Luunleikkaaja on Merryn mielestä hieman pelottava. Noin sivumennen sanoen Eclipsis on Sol Unensyöjän isä. Sol Unensyöjä käyttää Sielukävely-iskua Domeniin. Mitä kaikilla on Domenia vastaan? Iron-pentu on Solin mielestä pelottava. En ihmettele. Kristjan ja Darrew... Angstihahmojen ryhmäkuva vol 2! Meillä on paljon masentavia hahmoja. Rajin ja Phantasman läheinen suhde hämmentää Ironia ja Donia. Fladara karvakkana sekä Nero ja hänen serkkunsa Nera, joka oli myös Ovisin paras ystävä. Fordkaan ei pidä siitä, että Fladara vietää aikaa Neron kanssa. Tol on paha kannibaalisetä ja ahdistelee Merryä D8 Kaksi hahmoa, joilla oli kaikki, kunnes ei yhtäkkiä enää ollutkaan. Mörkö on tässä vielä rikkaan perheen lellitty poika Alexander (Tol vähän leikki hänellä ja tuloksen voitte nähdä aiemmissa kuvissa) sekä Choldra, joka oli äärimmäisen taikavoimainen ja vaikuttavan näköinen quesaridi, kunnes hankki itselleen demonikirouksen ja menetti kaiken. Lusia on onnistunut aivopesemään Tolgacanin, eli Chanin pahan puolen. Ildria yrittää samaa Ironille, mutta ei onnistu. Rikollispomo Cigar yrittää tyrkyttää Merrylle ryöstösaalista. Merry voi olla tarpeeksi tyhmä ottaakseen sen. Ildria ja Sol Unensyöjän oppipoika, Parvus. Valkoisten hahmojen ryhmäkuva vol 2. Ja niitähän riittää. Ildria pystyillä korvilla ja Phantasma Pendulumin vaatteilla ja kampauksella. Ovat hiukan tunnistamattomia. Phantasma on tehnyt Cremasta pehmolelun, ja se ahdistaa Cremaa. Se tekee pehmolelun kaikista, joista pitää. Sen suosikki on kuningas Raj-pehmo. Ironin maaherrat ja Rajin lähimmät alaiset pentuina. Eivät tule oikein toimeen. Tol on edelleen aivopesty, Iron ei vieläkään ole. Raj ahdistelee taas Ironia... Ylioptimistinen Amorcantio ärsyttää Darrewia. Ei tahallaan, tosin. Amorcantio tykkää Ildriasta, mikä on sinänsä yllättävää, koska yleensä Chandrakantin hahmot ihastuvat Fladaraan tai Fenrikseen. Phantasma pitää Revenilistä, mutta Reveniliä ei kiinnosta. Phan on mykkä, joten se kommunikoi yleensä kirjoittamalla. Fenriksen jengiin kuuluva Duro eli Käärme sekä Chandrakantin Bell ja Hibernus. Phantasma Raj-pehmonsa kanssa sekä Don dramaattisena taustakuvana. Argonin pojat Hiro, Kage ja Rigen sekä Nur ja hänen veljensä Erdal ja Bora. Ford ahdistelee taas Fladaraa... Chandrakantin surkein elämänvaihe ja Darrew muuten vaan angstaamassa. Jotenkin pidän tästä kuvasta kauheasti, vaikka se onkin synkkä. Hibernus pelkää naisia, erityisesti Ildrian tapaisia halailijoita. Bell ei pidä siitä, että hänen kaveriaan säikytellään. Hibernus tykkää pörröisistä hännistä. Merry ei tykkää siitä, kun sen häntää kopeloidaan. Ja Ildria ei tajua, mistä on kysymys. Quies pelottaa Merryä o_o Sillä on aina tuollainen samanlainen ilme. Ironin ja Rajin alaisia. Vasemmalla Scottin jengiin kuuluvia epäilyttäviä tyyppejä ja oikealla Ironin lauman VAL-yksikön johtaja Skild, Ironin henkivartijat Ark ja Goi, sekä ala-arvoiset vartijat Rock ja Domen. Rajia ärsyttää, kun Phantasma viettää niin paljon aikaa pehmolelujensa kanssa. Iron on juuri löytänyt itseään esittävän pehmolelun. Phantasma ei pidä Ironista D8

Garo

Tämän tarina on se, että art-trademme yhteydessä selitin, miten Merder eroaa normaalista koirasta, ja mainitsin pitkät kädet. Tällä on.

Iara

Kaamoksensusi

Kaamoksen puolikas Ulfuriassa tehdystä tradesta.

Karkki

Kiraz

Fanitaidetta Ulfuria-roolipelistä...

Kujo

Laapa

Margareetta

Margareetan puolisko Ulfuriassa tedystä tradesta.

Matilda

Erikoista tässä kuvassa on muuten se, että katselin itse kun sitä piirrettiin :'D

Mehkas

Milla

Ronja

Sirita

Sunnie

Terrier

Terrier on kovin viehättynyt Fenriksen pörröisestä hännästä, mikä on... kieltämättä... hieman outoa.

Tocimu

Tunturisusi

...Miten se sai tuon värin oikeaksi?

Vilde

Joo, eli siis olin tosi huonolla tuulella ja Vilde piirsi tämän. Ja minä repesin. Vilde oli minulle muutaman fanartin velkaa, joten tässäpä on yksi. Tää on vaan hieno. Siitä piti mainita.

Wolfene

Ensimmäinen koskaan saamani fanitaide <3

Fanisarjikset

Mahtavia fanisarjiksia, joita ihmiset ovat lähetelleet <3 Sarjikset ovat ehdottomasti © tekijänsä. Myös sarjiksia saa lähettää vieraskirjaan tai sähköpostilla, se on kovin ilahduttavaista ^^

Miltä Iron näyttää ilman kaapua? (by Chandrakant)


Kaavun kanssa vai ilman? (by Chandrakant)
Tämä perustuu yhteen keskusteluumme. Chandrakant kysyi, mitä Merdack tekisi, jos näkisi Fenriksen juttelemassa Chandrakantin kanssa. Sanoin, että Merdack järkyttyisi ja ilmestyisi takaisin kaapuun pukeutuneena.

Halaus (by Chandrakant)
Ildria haluaa halata kaikkia. Tai no, melkein kaikkia.

Peurametsällä (by Sirita)
Merdack on niin tarkkaavainen metsästäjä. Jos ette tunnista viimeisen ruudun hahmoa, se on puolidemoni Bliérn.

Iara kiusaa Fennua (by Iara)
Iaralla on kova tarve säikyttää Fennu, mutta ilmeisesti se ei ole ihan niin helppoa kuin voisi luulla.

Säikky (by Iara)
Taas Iara säikyttelee Fennua, huonolla menestyksellä

Ahdistava fanilauma (by Iara)
Chave parka o_o

Ei-toivottua seuraa (by Chandrakant)
Revenil ei ole erityisen kiinnostunut Phantasman seurasta, erityisesti kun Phantasma oksentaa limaa... D8

Nur ja Leich (by Chandrakant) Valtava, 47-sivuinen fanisarjakuva, jossa Chandrakantin hahmot Nur ja Tolgacan päätyvät Merdackin maailmaan ja tapaavat siellä Berylin lauman. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47