Keijujen sukua

Päivämäärä: 25.3.2010
Välineet: Copic Multiliner SP -tussit ja Derwebt ColorSoft -kynät
Kommentit: Jostain syytä sekä Amarantine että Akaim ärsyttivät minua suunnattomasti, ja koska he olivat kuitenkin melko suuressa osassa sarjakuvassa, he eivät olisi saaneet ärsyttää minua. Kun laitoin Akaimin ulkonäön kokonaan uusiksi, hän lakkasi yhtäkkiä ärsyttämästä minua. Joten päätin kokeilla samaa Amarantineen.
No, Amaa en sitten muokannut juurikaan. En oikeastaan lainkaan, mutta luonne koki pieniä muutoksia. Nyt hän ei ole enää niin prinsessamainen.
Kuvan nimi on "Keijujen sukua", koska Amarantine on äidin puolelta osin Mireth-sukua, eli niinkutsuttu keiju (käsitteellä ei mitään tekemistä meillä päin tunnettujen taruolentojen kanssa). Mirethit elivät kauan ennen Merdackin aikaa, ja heillä oli voimakkaita taikavoimia, jotka periytyvät kuitenkin vain äidiltä tyttärelle, eivät ollenkaan miehille. Amarantine on sen verran suoraan alenevaa Mireth-sukulinjaa, että hänelle on vielä jäänyt ominaisuus, joka korjaa nopeasti hänen haavansa, ja jota Choldralta saatu riipus vielä vahvistaa. Myös Centarun vaimo eli Berylin isoäiti Jingle oli kaukaista sukua Miretheille.
Aikaa kului: ~40 minuuttia