Edellisen sukupolven maaherrat

Päivämäärä: 12.6.2010
Välineet: Tussit, Faber-Castell Polychromos -värikynät
Kommentit: Ironin edelliset maaherrat. Ensimmäisenä tuottelias Geodar, joka toimitti hengiltä sekä Dionyten että Raserin ennen kuin Efeso tappoi hänet. Baltia on Geodarin tytär, ja hänen veljensä poika Varan oli naimisissa Rolwen siskon, Ithayn kanssa. Geodarin työnkuva vastasi eräänlaista ulkoministeriä, ja hänen seuraajansa oli Rolwe.
Ciran oli Revenilin edeltäjä, joka vastasi laumalaisten asioista. Hän oli Revenilin perhetuttu ja auttoi tämän maaherraksi jälkeensä. Ciran oli varsin rauhallinen maaherra, joka jäi vanhana eläkkeelle sen sijaan, että olisi kuollut dramaattisesti.
Dionyte oli Efeson isä, jonka Geodar tappoi, koska hän kävi vaaralliseksi. Dionyten tehtävä oli huolehtia lauman ruokahuollosta ja kaupankäynnistä, ja hänen seuraajansa oli Efeso, joka kosti isänsä kuoleman ja tappoi Geodarin vain 16-vuotiaana.
Raser oli Meon edeltäjä ja tämän kuvan maaherroista ensimmäinen. Hän haki töihin Ironille, mutta ei saanut vastaanottoa, vaan joutui Ironin henkivartijakaartin kynsiin. Raser kuitenkin tappoi yksin kaikki vartijat ja pääsi Ironin puheille. Hän oli Meon edeltäjä ja valvoi lauman sisäistä turvallisuutta ja järjestystä.
Cheval on Khailin isä, joka joutui luopumaan tehtävästään maaherrana sokeuduttuaan taistelussa. Hänen tehtävänsä oli huolehtia lauman taloudesta. Cheval valitsi seuraajakseen ja "sijaisekseen" Khailin, koska hänen muut poikansa olivat älykkäitä ja itsenäisiä, eivätkä olisi kuunnelleet Chevalin ohjeita, mutta Khailin avulla Cheval saattoi vielä ohjailla kaikkea kulisseista.
Valkoinen, sokea ja rampa maaherra on Kabbala, Donin edeltäjä eli edellinen sotaherra. Hänellä oli vakava perinnöllinen sairaus, joka tuhosi hänen lihaksensa, mutta hän oli erinomainen strategi ja hallitsi myös alkeellista taikuutta.
Tykkään Ironin maaherroista. En tiedä miksi, mutta tykkään vain. Tätä oli kiva piirtää.
Aikaa kului: ~1,5 tuntia