Perheidylli

Päivämäärä: 7.2.2010
Välineet: tietokone
Kommentit: Mainitsin joskus Chandrakantille, että olin suunnitellut Merryn ja Fenriksen pentuja eräänlaiseen Merdackin jatko-osaan, ja hän pyysi minua piirtämään nämä pennut. No, minähän sitten innostuin tekemään oikein kunnon perhepotretin, ja tässä tulos.
Ärhäkän sininen pentu vasemmalla on Helena, mm. Homeroksen Iliaassa esiintyvän Troijan Helenan mukaan. Toinen vasemmalta on Freia, joka sarjakuvassa olisi tietenkin nimetty Merdackin isoäidin mukaan, mutta jonka minä lainasin norjalaisesta mytologiasta, jossa Freija oli ylijumala Odinin puoliso.
Kasan alimmaisena on Behemoth, joka on pennuista eniten Merdackin näköinen ja myös luonteeltaan samanlainen. Viimeinen riehuja on Leviathan aka Levi. Sekä Behemoth että Leviathan ovat Raamatussa mainittuja hirviöitä, ja jostain syystä nimet ovat aina viehättäneet minua.
Levi ja Freia tappelevat keskenään, elleivät sitten tallo Behemothia. Helenaa kukaan ei uskalla kiusata, koska hän on Fenriksen suosikki. Behemoth on jo tottunut asemaansa.
Näitä pentuja ei tulla näkemään Merdackissa.
Aikaa kului: ~3 tuntia