Mitä heistä tuli?

Päivämäärä: 23.5.2010
Välineet: Musta muste, kalligrafiakynä, Faber-Castell Polychromos -värikynät, tietokone
Kommentit: Selailin Merdackin galleriaa ja törmäsin kuvaan, jossa oli Merdackin ja Fenriksen jossain kaukana tulevaisuudessa tulevat pennut. Minun teki mieli piirtää pennut vähän vanhempina, ja samalla kehittelin heille hiukan taustoja. Tässä kuvassa he ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin vanhempansa sarjakuvassa tällä hetkellä, kaksikymppisiä tai vähän yli.
Vasemmalla on Helena, pennuista toiseksi nuorin. Hän on niinsanotusti perheen musta lammas, koska hän ei ole saanut oikein mitään merkittävää aikaiseksi. Helena on parantumaton miestennielijä (liekö viettänyt liikaa aikaa Fladara-tädin kanssa?) ja tässä kuvassa hän vilkuilee noin viidettäsadatta poikaystäväänsä. Lopulta Helena muuttaa pois kotoa ja päätyy naimisiin rikkaan ja vaikutusvaltaisen laumanjohtajan kanssa. Loppu.
Äreän näköinen naaras Helenan vieressä on Freia, pentueen toiseksi vanhin. Freiasta tulee myöhemmin Therranin paras taistelunopettaja. Therran on alue, jolle Merdackin sisarukset muuttavat asumaan sarjakuvan lopussa. Freia ei erityisemmin pidä Helenasta, koska Helena vie kaikki hyvännäköiset miehet, eivätkä he ole kiinnostuneita Freiasta. Tosin Freiaa ei voisi vähempää kiinnostaa seurustella heidän kanssaan, se vain ärsyttää häntä.
Kyllästynyt, erehdyttävästi Merdackin näköinen uros on Behemoth, joka on perheen vanhin lapsi. Hän on äärimmäisen rauhallinen mutta törkeän iso, johtuen Fenriksen vuoristolaisesi-isistä, jotka ovat niin ikään aika isoja. Behemoth opitaan myöhemmin tuntemaan Therranin Karhuna, ja hän kaataa ja raahaa rakennuspaikalle käytännössä yksin kaikki Therranin patoon käyttävät puut. Hän keskittyy "ammatissaan" muutenkin lähinnä rakentamiseen ja puunkaatoon.
Oikealla on pennuista nuorin, Leviathan eli Levi. Sen ei oikeasti kuuluisi olla ihan noin iso, eikä sillä kuuluisi olla noita tähtimerkkejäkään, mutta ne tavallaan sopivat sille, joten antaa olla. Levissä on vähän keksijän vikaa, sillä hän kehittelee vanhempana - ja on itse asiassa jo kehitellyt - paljon käteviä keinoja Therranin olojen parantamiseksi. Lisäksi hän on kova riehumaan ja erinomainen kalastaja. Yleensä hän tosin kalastamisen sijaan tekee Centarun puolustuksen, viuhtoo edestakaisin joessa ja kerää kuolleet kalat.
Tällainen mielenkiintoinen perhe Merdackilla ja Fenriksellä tulee siis olemaan. Kuten jo edellisessä kuvassa mainitsin, näitä pentuja ei nähdä sarjakuvassa kuin ehkä jossain pikku huomautuksessa aivan lopussa.
Aikaa kului: ~1 tunti