Harjan tai hiusten piirtämisestä

Tämä ei ole "tuhat ja yksi tapaa piirtää harja sudelle"-tutoriaali, sillä sellainen tarvittaisiin, jos haluaisi olla tarkka. Tämän tehtävä on vain kertoa perusasiat ja antaa hiukan tietoa siitä, millainen harja millaisellekin hahmolle sopisi.

Näin harjas käyttäytyy.

Aloitetaanpa vaikka letityksestä. Sehän tapahtuu parittomalla määrällä hiustupsuja tai langanpätkiä tai mitä ikinä keksit käyttää, ja sen voi luonnollisesti piirtää monella tavalla. Yksinkertaisin on vain vedellä viivoja lomittain, mutta jos tahdomme olla realistisia, piirrämme tietysti tarkemmin. Punainen on se yksinkertainen, keltainen kolmen tupsun letti, sininen viiden vastaava ja vihreä tyylikkäästi paksuista hiuksista tehty.

Siirrytäänpä sitten siihen, miten piirrät kätevästi tuommoisen normaalipalmikon. Eli siis ensin suunnitellaan se asento, sitten toiselle puolelle viivoitus. Toiselle puolelle sama juttu (huolehdi, että viivoitukset menevät pareittain) ja sitten yhdistetään. Keskelle pitäisi tulla sahalaitakuvio.

Sitten hiukan persoonallisuuksista: Tässä esimerkiksi on nuori kapinallinen, jolta palaa helposti päreet.

Harjaksen taakse piiloutuva epävarma luonne, joka esittää vahvaa ja coolia.

Luihu kaveri, joka ei pidä lupauksiaan ja hymyilee lipevästi.

Neutraali, hieman kapinallinen tyyppi.

Heikko naisväen edustaja, jonka komea uros saa pelastaa vaaratilanteista tämän tästä.

Yrittää näyttää ikäistään nuoremmalta/vanhemmalta, riippuen siitä, onko 18 ikävuoden ylä- vai alapuolella, sekä olla itsevarmempi.

Rikkaissa oloissa hienostelijanirppanokka, joka käy kaikkien hermoille seikkailussa, koska ei osaa tehdä mitään, vain muutamia tyyppejä mainitakseni.

Harjas on oiva lisä hahmoon, katsokaa vaikka näitä. Korkea-arvoinen ja huoliteltu naaras, sekä vanha ja kärttyisä kerjäläinen. Harjavaihtoehtojen maailma on avara.

...mutta ei kuitenkaan sorruta liioitteluun.

Väritysvaihtoehtoja on monia, mutta itse käytän yleensä keskimmäistä (tosin vähemmillä väreillä). Muistakaa kiilto keskivaiheilla. Ja kannattaa myös jättää värittämättömiä viivoja muualle, se luo lisää kiiltovaikutelmaa.

Perussääntö 1 tiivistettynä: Älä yritä hallita viivoja, vaan anna mennä ja korjaile vasta myöhemmässä vaiheessa.

Värityksessä kiilto on kaiken A ja O.

Hiukset/harjas sopii sitoa kiinni. Se lisää persoonaan räväkkyyttä ja nuorekkuutta.

Hiusten/harjan kunto tulee ottaa huomioon. Nuorilla ja varsinkin naispuolisilla hahmoilla harjas on yleensä paljon kiiltävämpi kuin vanhoilla miehillä. Paitsi jos nämä miehet ovat kovin turhamaisia.

Ei unohdeta muita harjallisia eläimiä, kuten hevosta ja leijonaa, sekä muita otuksia, joilla kasvaa päässä ylimittaisia karvoja.

Asia on aina yhtä hyvä lopettaa laamaan.