Sarjakuvakoulun on tarkoitus opettaa kaikki tietämisen arvoinen (ja oikeastaan kaikki muukin) sarjakuvan tekemisestä - kaikki mitä tiedän siitä. Tällä kertaa opiskelemme sitä, millaisen kuvan hahmosta erilaist kasvonpiirteet voivat antaa.
Rotukysymykset huomioidakseni, tässä on tavallinen susi/villikoira. Randomi sellainen.
Kesykoira seuraavaksi (huomaa korvien muutos, paksumpi kuono, pyöreämmät silmät)
Sekä siinä vielä kettu (kapeampi kuono, suuremmat korvat, erilainen turkitus poskissa). Helppoa, neh?
Sitten pääsemmekin ikäasiaan. Isot silmät ja korvat, lyhyehkö kuono sekä korkea otsa (sekä pään suuri koko vartaloon verrattuna) ovat selkeästi pikkupennun merkkejä.
Teinityttöhän se siinä. Ei kyllä kovin hienosti luonnosteltu sellainen. Kuono pitenee, silmät suhteessa muuhun päähän pienenevät ja korvista tulee normaalimman kokoiset, kun tähän ikään hahmosi pääsee.
Sitten aikuinen uros, korvat entistä pienemmät, kenties neliömäiset silmät, kuono paksumpi. Tietysti naaraan tapauksessa kapeampi.
Ja vielä vanhus, johon en oikeastaan keksinyt mitään taidokkaampaa kuin lisätä turkkiin paksuutta sekä pituutta. Kyllä siihen taitava piirtäjä suuremman eron osaa tehdä.
Sukupuolten välisistä eroista vielä. Eli siis huomatkaa naaraan hitusen suuremmat korvat (?), kapeampi kuono, pyöreämmät ja ripsekkäät silmät, sekä uroksen kulmikkaampi pää ja silmät sekä paksumpi kuono.
Noniin, miten olisi pikku tarina? Tämä tässä on tyypillistä päähenkilötyyppiä: Nuori uros, jolla on arpia ja selkeä kuviointi. Isukin lauma on jäänyt poloisen harteille liian aikaisin, mutta hän kestää sen urheasti ja on erinomainen johtaja ja taistelija ja hyvä ystävä ja lojaali ja rehti ja kantaa kaunaa pahikselle, joka tappoi hänen isänsä, mutta yksin itkeskelee sitä, että elämä on niin rankkaa.
Tässä on päähenkilön edesmennyt isä, suuri johtaja, jolla oli iso lauma jonka hän keräsi taisteluissa toisia suuria johtajia vastaan. Kuoli murhattuna.
Päähenkilöllä on hauska, rehellinen ja ei-niin-häävi taistelija parhaana ystävänä. Kaverilla on iloiset silmät ja kiva kuviointi ja vähemmän laatikkomainen naama.
Mutta äkkiä päähenkilön elämään ilmestyy salaperäinen tummaturkkinen uros, joka tunsi hänen isänsä vuosia sitten. Harja roikkuu silmillä, jotka ovat hiukan vinot. Tämä tyyppi on yllättäen perillä kaikista asioista ja käskee päähenkilön lähteä hoitamaan jotain ongelmaa, joka uhkaa hänen laumaansa. Naishahmot tykkäävät tästä salaperäisestä tilanteenselvittäjästä.
Ylimielisen ja luihun näköinen hyypiö, jolla on kapea kuono, vaikka uros onkin - selvä uhri! Päähenkilön lähdettyä matkaan tämä töykeä röyhkimys loukkaa häntä, minkä jälkeen tämä lähtee ja joutuu saman tien vaikeuksiin. Hän saa tappavan iskun ilman että päähenkilö huomaa.
Mutta röyhkimyksen kaunis ja herkkä tyttöystävä/sisko/muu tyyppi (mitä hän oikein näkee siinä hyypiössä?) huomaa ja hälyttää välittömästi päähenkilön paikalle. Päähenkilö jahtaa murhaajahirviöotusta...
...Mutta uhrin luokse löytää tiensä fiksu, hyvännäköinen tyyppi, jolle selitetään tilanne ja joka yrittää hoitaa uhrin kuntoon, mutta ei onnistu. Päähenkilö palaa paikalle, uusi kaveri esitellään ja hän lupaa lähteä päähenkilön mukaan pelastamaan maailmaa. Sitten kuuluu traaginen huuto ja uhri kuoo-leee.
Matkalla vastaan tulee pääpahiksen vähäpätöinen, mateleva kätyri joka saa lähes poikkeuksetta turpiinsa, mutta ei uskalla ottaa lopputiliä. Äsken mukaan tullut seepranraitainen kaveri haluaisi tappaa kätyrin, mutta päähenkilö antaa tälle vielä uuden mahdollisuuden. Kätyri luikkii takaisin isäntänsä helmaan.
Kun kätyri on karkotettu, selviää, että tämä oli juuri uhkaillut kaunista valkoturkkista naarasta, joka rakastuu päähenkilöön ensi silmäyksellä (ja samoin päähenkilö tähän tyttöön) ja tyttökin lähtee mukaan maailmanparannukseen.
Päähenkilön klassisen kaunis äskettäin pelastettu puoliso tulee kaapatuksi, kun tappajamonsteri hyökkää. Uhkarohkea pelastusretki alkaa, ja lopulta raivon sokaisema päähenkilö surmaa sydämettömän pedon ja saa tyttönsä takaisin.
Pian tavataan älykäs kaunotar, joka on alkupuolella esiintyneen harjakaverin tavoin perillä asioista ja neuvoo pahiksen oikkuihin kyllästyneelle päähenkilölle tien tämän luokse. Päähenkilö kiittelee vuolaasti ja tyttöystävä on kuolemaisillaan mustasukkaisuudesta. Oikeasti tämä tyyppi vakoilee pahiksen laskuun.
Viimein tavataan mustankirjava, ilkeän näköisin kuvioin varustettu pahansisuinen pahis, jolla on oudon väriset silmät, pitkät arvet ja maaginen riipus, jolla hän hallitsee alamaisiaan. Pahis kuolee yritettyään epärehellisesti iskeä päähenkilöltä kallon halki ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti kunnes alkaa sarjakuvan kakkososa, jossa selviää, että pahiksen alamaiskätyrit eivät olekaan kaikki kuolleet.
Ensi kerralla vuorossa ilmeet ja puheen soveltaminen niihin.