Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Ja pitkät on ohjeetkin, muttajoo... Klikkailkaatte kuvia suuremmiksi.
| Tämän kuvan pohjana oli epämääräisen kokoinen iso pahvi, joka ei mahtunut skanneriin. Lopullisen kuvankin jouduin skannaamaan neljässä osassa ja liimaamaan yhteen PhotoShopilla. Työvälineet olivat Contén pastellit sekä Faber-Castellin puuvärit. Ja jos joku haluaa yrittää samaa tekniikkaa, suosittelen varaamaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä sekä lepuuttamaan kättä välillä. Rankkaa tämä piirtäminen! |
 |
Ihan aluksi tein vihkoon pienen suunnitelmakuvasen - tämän kokoisia töitä ei auta luonnostella viralliselle paperille. Kuten huomaamme, alun perin loharilla oli jonkinlainen riipus ja vuohensarvet, jotka kuitenkin muuttuivat jälkikäteen. |
 |
Noniin, sitten otettiin tämä iso pahvi ja siihen ääriviivat pastelliliiduilla. Kaikki suurimmat työni pohjustan aina pastelliliiduilla, koska se tulee halvemmaksi kuin aloittaa suoraan puuväreillä. Tässä näemme jo hiukan varjostusta, eli siis aloitin laittamalla keskimmäistä väriä niin, että valottuneet kohdat jäivät ilman, sitten vaaleampi väri niihin värittä jääneisiin ja lopuksi varjopuolelle tumma. Jokin paperinpala on tässä oleellinen, sillä kuka haluaa sotkea kätensä? |
 |
Siinä on pastellipohja valmiina. Sarvista ei tullut ihan sellaiset kuin halusin, mutta minkäs teet. Varjostuksen ei tarvitse olla mitenkään hirvittävän erottuva vielä tässä vaiheessa. |
 |
Sitten piirrettiin silmä (kumitin vähän pohjaväriä, kun en tajunnut sitä aluetta valkoiseksi jättää), ja samaten nuo pään muotoa korostavat varjostukset. Ne sopii jättää vähemmän hallitseviksi kuin tässä. Lisäksi testasin siipien lehtipeitteen värittämistä, ja lopultahan tästä ei tullut lainkaan samanlainen. |
 |
Nyt tuli samea kuva, mutta ero edelliseen onkin vain siinä, että nyt selkään on ilmestynyt varjostusta. Sekä pään alalaitaan. |
 |
Sitten varjostin myös sarvet ja lisäsin lehtiin yksityiskohtia. Sarvista sai puumaisemmat vetelemällä tuommoisia viivoja valoisammallea alueelle. Ja suunkin sain piirrettyä. Suomujakin aloin jo hiukan hahmotella. |
 |
Siinä on suomutuksen pohja valmiina. Selkäpiikkejä ehdin jo vähän varjostaakin. Periaatteena tässä oli se, että varjoisammalla alueella myös suomujen rajat ovat tummemmat. |
 |
Selkäpiikit on sitten kokonaan varjostettu, eli varjoisa puoli tummaksi ja valopuolesta jätetään pieni pala värittämättä kokonaan. Ja muistetaan tehdä varjo alempaan suomuun. Siivetkin ovat saaneet lehtien pohjarakenteen. |
 |
Siirrytäänpä tarkastelemaan siipiä tarkemmin. Tässä on lisätty nuo lehtiruodit, ei vielä kovin tarkasti. |
 |
Nyt väritetään lehdet, perin huolimattomasti tällä kertaa, sillä tarkoitus on saada aikaan raidallinen vaikutelma. Ja taas tummempaa väriä varjopuolelle. |
 |
Sitten varjot jokaisen lehden alle. Hirveä urakka, mutta se saa siivet näyttämään paaaljon aidommilta. Osa seuraavaa vaihettakin on päässyt kuvaan. |
 |
Näin, nyt tummennetaan lehtiruodit ja vedellään reunoja kohti vinoviivoja, jollaisia oikeissakin lehdissä joskus näkee. Tosin hiukan toisenlaisina. Siivet ovat valmiit nyt. |
 |
Siirrytään suomuihin. Jokainen pitää värittää erikseen samoin kuin selkäpiikitkin, alareuna väritetään ja valoisa puoli jätetään värittämättä. Ja jälleen sama värinvaihto-operaatio kuin siivissäkin. |
 |
Huhhuh, olipa hirveä urakka. Joko siitä päästiin? No ei tietenkään, vaan uudestaan, uudestaan! Tummempaa väriä reunoihin vain! |
 |
Ja vielä varjot jokaisen suomun alle. Eikö tästä jo päästäisi? Suomutus on onneksi nyt lopussa. |
 |
Mutta eihän tätä ilman taustaa sovi jättää? Pastelliliidut esiin ja yksinkertaisia viivoja vetelemään. Ei kovin kaunista, vai? |
 |
Sitten suhrataan nuo tasaisemmaksi. Mutta siitä tuli aika tasavärinen... |
 |
Uusi kerros päälle, kumilla valoa siivilöitymään lehtien läpi, ja siinä se on! |
 |
Signeeraus alalaitaan ja siinä se. Tämä on skannattu versio. |