2011 |
2010 |
2009 |
2008 |
2007 |
2006
1.1.2011
FENNU IS BACK!
Garudonet ei ole kuollut, vaan se on ollut syvässä horroksessa. Lopettaminen ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut tarkoituksena. Minua ovat työllistäneet muun muassa koulu ja henkilökohtaiset asiat, mutta täällä ollaan taas, uusi vuosi ja uudet kujeet ja uusi inspiraatio ja niin edelleen. Tästä päivityksestä saatte kuitenkin kiittää Chandrakantia, joka ehdotti uudenvuodenpäivitystä ja potki minua välillä tekemään jotain sivujen eteen.
Tässä päivityksessä ensinnäkin uusi leiska, suhteellisen paljon kuvia ja hiukan sarjista. Fanitaidetta on kertynyt niin paljon, etten ajan puutteen vuoksi pysty sitä nyt lisäämään, mutta en ole unohtanut niitä, saatte nähdä!
Kiitos kaikille, jotka ovat käyneet vieraskirjassa kertomassa kuulumisia ja valittamassa päivitysten vähyyttä. En aina jaksa suhtautua siihen positiivisesti, mutta teidän takianne Garudonet on taas pystyssä.
8.1.2011
Päivää taas, ihmiset! Lähes puolen vuoden hiljaiselon jälkeen palasimekin saman tien viikoittaiseen päivitystahtiin, jota ylläpitääkseni olen tehnyt jotain ennenkuulumatonta: laitan kamaa varastoon. Minun on pitänyt tehdä sitä jo kauan sitten, mutta olen liian kärsimätön. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni!
Koulu alkaa maanantaina, mutta sen ei pitäisi estää minua piirtämästä. Eli teillä on lupa odottaa päivitystä jälleen ensi lauantaina.
Sitten kysyn neuvoanne: Kokeilin uusissa Merryn sivuissa tehdä rajaukset tussin sijaan musteella. Nyt kysyn teiltä: kumpi on parempi. Sivu 68 on tehty osittain liian paksulla kynällä, mutta jos vertaatte vaikka sivuja 66 ja 67, niin kumpi näyttää paremmalta?
Ja lopuksi kiitos kaikille, jotka ovat kirjoittaneet vieraskirjaan ja äänestelleet toplistalle - on hienoa tietää, että päivittäminen on vaivan arvoista!