määritelmästä poiketen hänellä on lemmikinsiniset silmät, mikä tekee hänestä värivirheellisen. Kirsussa on myös hiukan vaaleanpunaista, eli toinen värivirhe. Mikään albiino Remy ei silti ole, vaan silmien ja suun ympärykset ja polkuanturat ovat mustat niin kuin kuuluukin. Toinen virheominaisuus on uroksen pehmeät, lerppuvat korvat, joiden takia häntä ei välttämättä edes tunnista saksanpaimenkoiraksi.

Remy on pääasiallisesti varsin hurmaava ja positiivinen persoona. Hän on itsevarma, sosiaalinen ja ystävällinen ja lähes aina hyvällä tuulella. Osittain se on luonteenlujuutta ja iloista asennetta, mutta enimmäkseen pelkkää kevytmielisyyttä. Remyä eivät maalliset murheet paljon paina, ja harvoin hän kiintyy mihinkään tai kehenkään niin paljoa, että sen menettäminen koskisi häneen kauaa. Hänessä on jopa tiettyä sitoutumiskammoisuutta, joka suojelee häntä kärsimykseltä, mutta tekee hänen suhteistaan melko pinnallisia. Remy tutustuu helposti vieraisiin, kuuntelee kiltisti toisten murheita ja kaikkea sellaista, mutta ei anna itsestään juuri mitään eikä pysty ylläpitämään näitä ystävyyssuhteita kovin kauaa. Tämän suhteen hän on varovainen ja jopa kyyninen, perustuen lähinnä siihen, että ihmiset ovat kohdelleet häntä hieman kehnosti.

Uros esiintyy mielellään kokeneena maailmanmiehenä, joka on nähnyt kaikenlaista ja tietää, miten vaikeista tilanteista selvitään, mutta todellisuudessa hän on elänyt varsin helppoa elämää ja on melko hemmoteltu. Hän on kehno metsästäjä ja osaa taistella vain sen verran kuin koira luonnostaan osaa, eikä hän ole kovin tottunut nälkään, kastumiseen tai fyysiseen rasitukseen. Luonnossa elämisestä hän ei tiedä juuri mitään. Tämä ei estä häntä rehvastelemasta olemattomilla tiedoillaan ja taidoillaan.

Remy vaikuttaa mukavalta ja kunnialliselta, mutta hänen moraalinsa on oikeastaan hieman hämärä. Hän pystyy yleensä keksimään tyydyttävän selityksen asioille, joita muut eivät ehkä hyväksyisi, ja hänen ajattelutapansa on pitkälti "tarkoitus pyhittää keinot." Yleensä tämä ei aiheuta mitään kummallista hänen käytökseensä, vaan hän pyrkii olemaan miellyttävä ja kohtelias.

Uros auttaa ja neuvoo mielellään muita, osittain koska haluaa tuntea itsensä tärkeäksi, osittain yksinkertaisesti siksi, että se tuntuu hyvältä. Hän haluaa yleensäkin esittää kovista ja tietäväistä ja tehdä vaikutuksen muihin, erityisesti naaraisiin. Remy pitää kauniista nartuista ja häneltä saakin usein osakseen enemmän tai vähemmän viatonta flirttiä. Mitään vakavaa suhdetta hän ei silti suunnittele, hiukan mukavaa jutustelua tai muuta hauskanpitoa vain. Hän arvostaa muutenkin elämän pieniä nautintoja ja hän pyrkii monissa asioissa ensisijaisesti omaan mukavuuteensa.

Mukava ja iloinen koira muuttuu nopeasti aggressiiviseksi ja tylyksi, jos häntä tai hänen arvoasemaansa - todellista tai kuviteltua - uhataan. Hän on ristiriitatilanteessa ylpeä, haluaa selviytyä ylivertaisena voittajana ja saattaa jopa haastaa riitaa jos sille päälle sattuu. Taisteluita hän kuitenkin välttelee, eikä vähiten siksi, että hänessä on hiukan pelkurin vikaa eikä hän aina pysty seisomaan suurien sanojensa takana. Hänelle on tärkeää, mitä muut hänestä ajattelevat, ja jos hänet saa jotenkin nolostumaan, hän on yleensä varsin kiusaantunut ja äreä. Useimmiten hän kuitenkin toipuu tällaisista kolhuista nopeasti.

Remyllä on outo taipumus kerätä asioita kasoihin ja joskus myös piilottaa niitä, ihan vain huvikseen. Erityisesti hermostuneena tai pitkästyneenä hän saattaa potkia mitä tahansa lähellä olevia esineitä tai vaikka hiekkaa kasaksi. Hän pitää kaikenlaisesta kiiltävästä, erityisesti kullasta, lähes pakkomielteisesti ja kerää koruja mielellään. Hän on myös jokseenkin neuroottinen siisteydestä ja ulkonäöstään, ja hän suhtautuu epäluuloisesti kaikenlaisiin sotkeviin aktiviteetteihin.

Remy syntyi amerikkalaiseen kenneliin, joka oli tunnettu menestyneistä valkoisista saksanpaimenkoiristaan. Hänelle annettiin nimeksi rotukoiralle soveliaan mahtipontinen Von Eicher Reminiscent of Phoenix (emo tunnettiin nimellä Phoenix), mutta omistajille pentu oli pienoinen pettymys: sinisilmäinen koira ei koskaan kelpaisi näyttelyihin. Hyvä lemmikki siitä silti tulisi, ja pennun ostikin muuan mies, jolla oli tilava asunto ja iso piha, jolla kasvavan koiran kelpasi leikkiä. Uros sai kutsumanimekseen Remy ja hänestä pidettiin hyvää huolta elämänsä ensimmäiset puolitoista vuotta.

Sitten hänen omistajansa joutui muuttamaan, eikä hän voinut ottaa koiraa mukaansa. Niinpä mies vei Remyn paikalliseen koirakotiin toivoen, että tämä saisi uuden omistajan. Uros oli hämmentynyt ja peloissaan jouduttuaan yksin outoon paikkaan. Matkalla eläinlääkäriin hän karkasi näiltä uusilta omistajiltaan, mutta joutui huomaamaan, ettei kaupunki ollut aivan yhtä miellyttävä paikka kuin se rauhallinen omakotialue, jolla hän oli kasvanut. Remy harhaili kaupungin laitamilla muutaman päivän nälissään ja kylmissään, kunnes päätyi satamaan, missä eräs nuori merimies huomasi pannattoman koiran ja päätti ottaa tämän mukaansa. Remy oli varsin suostuvainen seuraamaan ketä tahansa ihmistä, joka tarjosi ruokaa ja katon pään päälle.

Harmikseen koira joutui pian huomaamaan, ettei hänen elämänlaatunsa juuri parantunut. Häntä pidettiin pienessä huoneessa, jonka ainoa valo tuli pienestä ikkunasta – lamppu siellä oli, mutta katkaisija oli ulkopuolella, eikä Remy olisi sitä osannut käyttääkään. Hän sai syödäkseen pelkkiä tähteitä ja joutui olemaan enimmäkseen yksin. Merimies oli tosin mukava silloin kun pääsi tulemaan koiran seuraksi, mutta enimmäkseen hän oli yksin. Tällä pitkällä ja äärimmäisen pitkästyttävällä matkalla hän kehitti pinoamisneuroosinsa.

Eräänä päivänä mies tuli huoneeseen hermostuneena ja äreänä, eikä Remy tiennyt, mitä oli tehnyt väärin. Mies houkutteli hänet säkkiin ja sitoi suun kiinni ja kuljetti jonnekin. Minne, sitä koira ei tiennyt. Lopulta hänet vapautettiin toisessa, isommassa huoneessa, joka oli täynnä puisia kontteja. Mies ei näet olisi saanut pitää koiraa mukanaan ja hänen täytyi pitää Remy piilossa. Remyllä ei ollut ihmisen motiiveista mitään tietoa, ja järkyttyneenä ja loukkaantuneena hän päätti, että karkaisi kun vain voisi.

Kävi ilmi, että monessa kontissa oli hyvinkin arvokasta rahtia. Kultaa, hopeaa ja kaikenlaista säihkyvää tavaraa – ja sehän oli Remylle mieleen. Parin viikon ajan hän kokoili huoneen nurkkaan pientä arvoesinevarastoa, mitä milloinkin sai ujutettua ulos laatikoista. Se oli myös kaivattua ajanvietettä, erityisesti nyt, kun merimiestäkään ei juuri näkynyt muuten kuin ruokaa ja vettä tuomassa.

Eräänä päivänä herättyään aamulla uros huomasi vieressään jälleen tutun ruoka-annoksen. Lisäksi joku oli avannut ikkunan, mitä tapahtui varsin harvoin. Kaiken lisäksi kohtuullisen matkan päässä näkyi saari, jolle hän voisi uida. Huonosta kohtelusta edelleen suivaantuneena ja äärimmäisen pitkästyneenä hän päätti, että nyt olisi aika karata.

Hän pujotti kaulaansa ja tassuihinsa niin paljon arvoesineitä kuin vain pystyi – eihän sitä tiennyt, mitä hyötyä niistä vielä olisi – ja ahtautui ulos pienestä ikkunasta. Vain yksi asia häneltä unohtui: hän ei ollut kovin kummoinen uimari, ja kaiken lisäksi hänen vaalimansa metallirenkaat painoivat kuin synti. Siihen nähden hän onnistui räpiköimään hyvin pitkän matkan, ja saaren lähestyminen valoi häneen uutta intoa. Lopulta hän tajusi, että korujen fanaattinen suojeleminen maksaisi pian hänen henkensä, mutta saman tien kävi selväksi, ettei niiden irrottaminen kovassa aallokossa onnistuisi. Paniikissa ja aaltojen muuttuessa yhä korkeammiksi uros painui pinnan alle, pulpahti pinnalle ja uudestaan veden alle, miten aallot häntä sitten heittelivätkin. Remy ei luovuttanut helpolla, mutta lopulta väsymys ja aallokko kävivät ylivoimaisiksi ja hän upposi jälleen, eikä enää päässyt pintaan. Parin minuutin jälkeen hän ei voinut enää pidätellä hengitystäkään enempää. Pimeys tuli nopeasti, mutta aivan rannan tuntumassa, ja uros iskeytyi tajuttomana rantaan vain hetkeä ennen kuin oli liian myöhäistä. Niin Remy saapui Andriaanaan.

Remy ei käytä korujaan, vaan hautaa ne maahan ja painaa paikan mieleensä, aikomuksenaan täydentää varastoaan tilaisuuden tullen. Korut ovat erilaisia renkaita, koska muuta hän ei olisi saanut kuljetettua. Varastoon kuuluu kaikkiaan kolme hopeista rannerengasta, jotka ovat täyttä metallia, yksi hopeinen kaulaan sopiva rengas, jossa on pieniä kaiverruksia ja joka on niin ikään täyttä metallia, kaksi kultaista kaulakorua, jotka ovat pikemminkin taivutettua kultalevyä kuin täyttä kultaa, sekä kaksi kultaista rannerengasta, joista toinen täyttä kultaa ja toinen edellä mainittua levyä.

Pelaajanäkökulmasta korut ja mahdollinen myöhemmin löytyvä kama on tarkoitettu ensisijaisesti jälkeläisten perittäviksi.

Ja laiva jatkaa kulkuaan kun taivaan silmät syttyy (hiekkaranta) - Remy rantautuu tajuttomana ja herää järkytykseen, kun vastikään itsekin saarelle päätynyt Nanna (Roihukorppi) yrittää syödä hänet. Remylle selviää, että rantautumispaikassa on jonkinlaista sivistynyttä elämää ja hän saa perustiedot saaren elämästä, mutta jää melko tietämättömäksi. Remy piilottaa korunsa hiekkaan ja Nanna opettaa Remylle kalastuksen alkeet ja lähtee sitten Lahkon laivaan nukkumaan. Remy viettää yönsä rannalla.
Vartiopartion iltavuoro (kylä) - Remy etsii ihmisiä kylästä, kun vartiotehtävissä liikkuvat Peuko (Tahmis) ja tämän kumppani Faera (Mezzi) yllättävät hänet alueiltaan. (kesken)


Remyn syntytarina on hiukan monimutkainen. Alun perin minun piti liittyä Andriaanaan jo kesällä 2010 hahmolla nimeltä Juliette. Neidin pelaaminen piti aloittaa pennusta, mutta halusin sille perheen, ja sitä olisi vaikea järjestää jos ei olisi itse foorumilla. Niinpä lopulta päädyinkin luomaan Ariksen. Juliettelle oli kuitenkin paljon suunnitelmia, joten idea jäi elämään. Sitten keksin hahmon, joka voisi olla Julin äiti. No, tästä hahmosta tulikin sitten jotain ihan muuta, mutta sitten päätin, että voisin yhtä hyvin tuoda peleihin Julietten isän. Siitä syntyi idea Remystä, joka alkoi inspata suuresti. Täten Remy on värivirheellinen ja lerppakorvainen myös osittain Julietten ulkonäön takia.

Kuuntelin esittelyä kirjoittaessa Elvistä ja erityisesti kappaletta A little less conversation, josta muodostui jonkinlainen Remyn tunnusbiisi, vaikkei se suoraan kuvaakaan hahmon luonnetta. Lisäksi tämän ansiosta Remyn puheääni muistuttaa mielikuvissani Elvistä, laulaa hän ei kuitenkaan osaa.

Esittely valmistui 17.7.2011
Hahmo hyväksyttiin 20.7.2011

---

Hahmo, kuva, tekstit ja koodit © Fenris Wolf (www.garudo.net)