Näkemiäni unia

Fennu näkee paljon täysin järjettömiä unia. Ne ovat mielestäni aika lailla lukemisen arvoisia, joten nimiä klikkailemalla saatte kuvaukset näkyviin.
Varoitan kaikkia vakavasti: Nämä voivat aiheuttaa vaarallisa naurukohtauksia.

Ranskalainen aurinkotanssi (uusi)
Olimme kuvaamataidon tunnilla koulussa, ja jostain syystä olin ottanut mukaan kalliit (ja painavat) Copiccini. Teimme kortteja, joissa oli sisällä jäätelöä.
Kuvaamataidon tunnin jälkeen oli taidetunti, mikä oli eri asia kuin kuvaamataito. Siellä tehtiin jotain, mitä opettaja ei suostunut paljastamaan, mutta siihen tarvittiin vaaleansinistä pahvia. Tunnin loputtua lähdimme liikuntatunnille.
Siitä hypättiinkin suoraan seuraavaan viikkoon, seuraavaan taidetuntiin. Opettaja kysyi, oliko minulla taas Copicit mukana, ihan kuin ne olisivat olleet koulun omaisuutta. Teimme jonkinlaisia juhlapukuja ja kristallikoruja ryhmissä, ja eräs pöytätoverini selitti jotain taloyhtiön raha-asioita. Sitten meidän ryhmämme esitti niissä puvuissa, kristallikoruilla koristeltuna, ranskalaisen aurinkotanssin.
Suuntaa-antavat maagiset esineet (uusi)
Olimme koulussa, oli talvi ja joulu lähestyi. Oli jonkun vanhan, kuolleen opettajan muistopäivä, ja meidän piti kisata siitä, mikä ryhmä ehti ensin hänen asunnolleen. Karttaa ei annettu.
Härmällä oli onneksi taikasauva, joka näytti räjähdyksenkaltaisilla valoilmiöillä määränpään. Kuljimme polkupyörillä mäkisiä katuja kaupungilla ja joskus portaitakin. Minä pyöräilin yhdellä kädellä, sillä toisella täytyi pidellä taikasauvaa.
Lopulta kaaduin surkeassa yrityksessäni, ja huomasin, että tien vieressä oli vauva. Ihmettelin, että mitä se siinä tekee, kun se alkoikin puhua ja muuttui pieneksi, parrakkaaksi maahiseksi. Maahisella oli taikasauvan vahvempi versio, määränpään näyttävä miekka, joka lähetti revontulet näyttämään tietä. Valitettavasti se oli rikki, ja se muuttui neliväriseksi (oranssi, pinkki, violetti, punainen) sateenvarjoksi, kun sitä yritti käyttää. Sitten sen varjo-osa irtosi ja lähti eräänlaisen narun päässä liehumaan, ja lopulta varjo muuttui viuhkaksi, jolla maahinen sitten lenteli määränpäämme yllä.
Pääsimme sentään ensimmäisinä perille.
Kaksikerroksisen huoneen hyvät puolet (uusi)
Olimme Härmä ja toisen kaverini (tai pikemminkin hänen kaverinsa) kanssa kaupungilla. Kiertelimme antiikkikauppoja ja menimme jäätelölle, kun huomasin, ettei minulla ollutkaan rahaa. Myyjä tarjoutui antamaan luotolla, mutta en suostunut.
Sitten minä ja Härmä lähdimme kotiin, juoksimme metsässä kotiin päin, tai sinne missä kuvittelimme kodin olevan, mutta päädyimmekin kaupungin kaukaisimpaan osaan ja päätimme mennä kotiin paikallisjunalla. Siihen emme kuitenkaan joutuneet, sillä äiti tuli hakemaan minut elokuviin.
Elokuvan jälkeen kotona huomasin, että huoneeni parketissa olikin liimaamaton kohta, josta pääsi salahuoneeseen. Ja siellä oli kaikkea sellaista, mitä olin luullut hukanneeni tai mitä en ollut ostanut, koska hinta oli ollut liian korkea. Joka tapauksessa olin muuttamassa talon toisessa päässä olevaan huoneeseen, ja se piti jakaa isäpuolen kanssa.
Huonetta sisustaessa huomasin, että minun huoneenpuolikkaani nurkassa oli hella ja siinä paistinpannu. Kirjoitin pannuun jotain sellaista kuin "äärh", ja pannuun ilmestyi teksti: "Mitä ny?" kirjoittanut Härmän silloinen mesenimimerkki.
Tajusin keskustelevani hänen kanssaan ja yritin vastata hänelle kirjoittamalla pannuun wasabi-tahnalla, mutta en pystynyt, sillä se paloi kiinni pannun pohjaan.
Suku on pahin
Lähdin aamulla kouluun, mutta tajusin unohtaneeni uuden korun, ja lähdin hakemaan sitä. Kun avasin oven uudestaan, oli tiellä merirosvolaiva (kyllä, TIELLÄ), ja lähdin sillä matkalle, en tiennyt mihin. Kuljimme eri teitä pitkin ja päädyimme lopulta meren kautta jollekin etelän saarelle, jossa söimme hotellin yläkerrassa. Paikalla oli myös isäni ja tätini perheineen sekä muita sukulaisia. Söin herkkusienikastiketta ja tätini mielestä oli hyvin ärsyttävää että katsoin herkkusientä aina ennen kuin söin sen. Isä sanoi, että se oli meidän skotlantilaisten tapa. Ilmeisesti olin siis skotlantilainen.
Siirryimme kauemmas riitelemään herkkusienentuijotuksestani, ja sitten riitelimme siitä, oliko paikka jossa söimme ruokailuhuone vai keittiö. Että semmosta.
Vuokranmaksu on niin barbaarista
Saimme ilmoituksen, että aasialaisbarbaarit olivat tulossa tuhoamaan kotitiemme. Lähdimme kiireesti pakoon, vaikka pelkäsimme, mitä löytäisimme palatessamme. Jos joskus palaisimme. Perillä elimme kaloilla, jotka kaksi isoveljeäni kalastivat meille koulutetun kalmarin ja makrillin avulla. Minä osasin lentää, ja lentelin usein satama-alueella.
Kun lopulta lensimme kotiin, löysimme kotimme täysin ehjänä ja montolituristit vuokrasivat kadun asuntoja jostain välitystoimistosta. Meidän talomme oli vielä vapaa. Kun pääsin kotiin, huomasin, että Härmäkin oli siellä, ja ulkona oli joku valopallo. Kysyin Härmältä, mikä se oli, ja hän esitti laulun, josta kävi ilmi, että se oli hänen, ja että se oli "mahtava tuulenvoima", jonka tuotoilla hän ostaisi huumeita. Lienee seurausta siitä, että hän on selittänyt minulle kaikkia fanittamiensa räppäreiden edesottamuksia.
Uusi Eiré?
(Tämä on itse asiassa vanha uni, mutta muistin sen vasta nyt uudestaan.)
Tehtaan liepeillä liikuskeli omituinen porukka. Oranssi , lyhyt, kanimainen otus, räikyvän shokkipinkki aarnikotka, vihreä susi ja joku neljäs, jonka ulkonäköä en muista. He olivat Eirén hahmoja, Eirén päähenkilönelikko, tosin ei oikeasti. Ja he halusivat siihen tehtaaseen. Mutta eivät sitten menneet, vaan kuljeskelivat läheisellä harjulla, joka oli kovasti meidän lähiympäristömme näköinen. Siellä oli myös ihmisiä, jotka olivat luokkaretkellä ja leikkivät jotain seuraleikkiä. Griippi lenteli taivaalla ja minä olin mukana. Sitten minä etsin metsästä kavereitani, jotka olivat hukassa, ja jossain oli jonkinlaisia ilmapalloja. En muista kovin tarkkaan, mutta muistaakseni jossain vaiheessa joltakulta katkesi pää.
Sinne ja takaisin ja niin pois päin
Joku kirjoitti jatko-osan Tarulle Sormusten Herrasta, joka ei muuten liittynyt tarinaan muuten kuin että siinä oli hobitteja. Noh, nämä hobitit siis elivät luolassa, joka kuului valtavaan luolastoon, jota ohjasi sen ulkopuolella oleva valtava kultainen kello. Tietyin väliajoin, joka oli satoja vuosia, avautui reitti uuteen luolaan, ja ne oli määrä käydä kaikki läpi. Mutta eräänä päivänä luolaan saapui ihminen, joka kertoi, että luolasta olisi mahdollista päästä pois. Hobitit innostuivat ja lähtivät seuraamaan miestä, ja niin alkoi hankala reissu luolan suulle. Kultakelloon liittyi äärimmäisen voimakas kirous, ja sitä mukaa kun luolan asukkaat ja heidän oppaansa tunkeutuivat uusiin luoliin ennenaikaisesti, myös matkanteko vaikeutui huomattavasti. Eräässäkin luolassa oli tyhjyydessä leijaileva talo ja kolme hirviötä, jotka oli pakko tappaa ennen kuin pääsi luolasta mihinkään, mutta hirviöt olivat ainoa keino päästä pois talosta uudelle oviaukolle. Tällaisia ongelmia jatkui kauan. Lopulta saavuttiin viimeiseen luolaan ennen ulos pääsyä. Se oli liian pieni asumiseen, ja mukaan oli tullut Aku Ankan hahmoja, muistaakseni Mikki ja Hessu. Mikki oli kuulemma ollut niin kauan mukana vaelluksella, ettei enää pystynyt vastustamaan kirousta, mutta Hessu, uutena matkassa, ilmoitti näkevänsä oven. Asia oli niin, että kirouksen alaiset näkivät oviaukon tilalla aina pelkkää luolan seinämää, mutta ulkopuoliset saattoivat nähdä ovet. Kaikki menivät ulos ja kävi ilmi, että luolan vieressä oli vanha kauppa, jossa asui kirouksen langettaja. Luolan ulkoseinässä oli kultainen jättiläiskello, jonka viisarit olivat vääntyneet.
Mutta silloin pääpahis olikin tulossa ulos kaupastaan, ja kaikki joutuivat äkkiä juoksemaan takaisin luolaan (voin vaikka vannoa, että monet nurisivat: "Seinää päinkö meidän pitäisi juosta?") pahista pakoon. Siellä Hessu huomasi pikku oven, josta pääsisi tähän viereiseen kauppaan, ja Mikki kulki tuosta ovesta ja yritti heittää taskustaan löytämällään kolikolla näyteikkunan esineitä rikki. Hän ei ehtinyt, sillä pahis tuli taas ja hänen oli paettava. Siinä vaiheessa joku hobittien alaikäinen johtaja sai äidiltään veitsen, jonka tämän teinijohtajan isä oli joskus hänelle jättänyt. Hän jäi miettimään, voisiko sitä käyttää kellon tuhoamiseen.
Tähän asti olin seurannu tapahtumia ulkopuolisena, mutta nyt huomasin, että luinkin sarjakuvaa tästä tarinasta, ja kun käänsin sivua, siinä luki "Jatkuu seuraavassa numerossa." Selasin vielä lehden loppusivut, jotka sisälsivät testejä ja tieto-osuuksia.
Hurrikaani Tampereella
Kuljeskelin jonkun luokkakaverini kanssa Tampereella, kun yhtäkkiä taivaalla kiisi jättiläismeteori, jonka perässä leijaili sysimustia savurenkaita. Sitten meteori putosi kaupunkiin ja aiheutti tulipalon. Me erosimme ja lähdimme äkkiä koteihimme, mutta pian kävi ilmi, että tulipalo ei ollutkaan suurin vaara. Meteori oli jotenkin synnyttänyt hurrikaanin, verraten pienen, mutta hurrikaanin kuitenkin. Se runteli talot ja raastoi puut juuriltaan ja ihmiset juoksivat kauhuissaan pakoon. Äitini oli töissä ja minä pelkäsin niin mielettömästi, että jos hän törmääkin hurrikaaniin, mutta niin ei käynyt. Itse lähdin Tampereen laitamille, ja sieltä löysin ylämäen ja asfaltoidulta tieltä lähtevän pienen sivupolun, joka johti metsään. Sen varrelle jäin istumaan. Tuli seuraava päivä ja hurrikaani raivosi yhä Tampereella, kulkien kerran minun piilopaikkani ohi. Sillä oli sellainen outo taipumus, että se kulki ainoastaan teitä pitkin. Tuli kolmas päivä ja äitinikin löysi sille mäelle. Siinä sitten jännitimme, että josko hurrikaani löytäisikin tällä kertaa sivutiemme. Hurrikaani sivuutti meidät jälleen samaa ylämäkeä pitkin. Sitten äiti sai puhelinsoiton ja riensi kertomaan jotain muille tien laidalla odotteleville Tamperelaisille, jotka alkoivat hurrata. Sitten hän tuli kertomaan minulle, että hurrikaani oli törmännyt sikaan ja tuhoutunut. Sika oli sankari! Minä menin tekemään tuttavuutta yhden tamperelaispojan kanssa. Samainen tyyppi on oikeasti luokkakaverini.
Vaaleanpunaisen pallon tarina
Mikki ja Hessu olivat talomme pihalla, kunnes äkkiä maasta purkautui laavasuihku ja Heluna tuijotti sitä ikkunasta. Pieni vaaleanpunainen pallo, joka leijaili ilmassa, otti jonkinlaisen miniauton ja Mikki käski Helunan seurata sitä puutarhatuolilla, joka lähti laukkaamaan, mutta suli kesken kaiken. Lopulta pallo kyllästyi ajamiseen ja leijaili puiden lomassa. Sitten siirryttiin johokin valtavaan taloon, jossa oli käytäviä ja korkea katto. Pallo leijaili katonrajassa, kunnes päätyi huoneeseen, jossa oli eri värisiä sifonkiverhoja ja muutama ihminen istui lattialla. Äkkiä pallo muuttui tytöksi, joka leijaili maassa istuvan prinssin viereen ja prinssi vaati tätä jäämään. Pallo antoi prinssille peilin, josta hän voisi katsella palloa kunnes hän palaisi. Sitten pallo siirtyi nimeltämainitsemattoman kotikaupunkini keskustaan ja otti Supermarketin pihasta Ladan ja lähti ajamaan sillä, vaikka oli taas pallo. Se kulki jonkin kaupan ja viemärin läpi, eikä sitä nähty enää. Mutta samaan aikaan Merdack sisaruksineen, sekä Khein, jotain prinsessoja ja mummoni siskon mies, muutama digimon ja vastaavia otuksia ajoivat valtavalla amerikkalaisautolla kohti luolaa. Sitten muistissa on aukko, mutta lopulta puolet porukasta kuoli. Khein ja joku kaniini kinastelivat rekan katolla, vaikka Khein oli kuollut, ja Merdack suri muita kuolleita ja omaa tilannettaan kuljeskellen yläasteeni vierestä kulkevaa mäkeä ja kotitietäni, kunnes äkkiä paikalle ajoivat ne kaikki muut tyypit. Fawcet ihmetteli, missä Merdack oli ollut. Sitten he katosivat ja äkkiä tajusin, että olin piirtänyt Merdackin ensimmäisen saagan loppuun. Vain sata sivua. Miten kauheaa! Sitten katsoin uudestaan: 200 sivua. No nyt oli parempi. Mutta välissä olikin Strayn sivuja, joten en ollut alkuunkaan piirtänyt sitä saagaa. Pah.
Teleporttauksia
Meidät kuljetettiin bussilla paikkaan, jossa oli talleja muistuttavia aidattuja rakennuksia. Meidät suljettiin niihin odottamaan, sisätiloissa oli kurjaa ja kylmää. Paljaat betonilattiat oli peitetty oljilla. Mutta mehän emme sinne jäisi. Siellä oli vartijoita, joita me sitten harhautimme, ryömimme sisäpihalla, toisen rakennuksen ohi, loivaa ylämäkeä, kunnes lopulta saavuimme kaivolle, jossa oli mönjää, joka kovasti muistutti sulatettua suklaata. Sinne me sitten toinen toisemme jälkeen hyppäsimme, peitimme itsemme mönjällä ja teleporttauduimme toisaalle, koulullemme. Siellä sitten odottelimme, kunnes lähdimme luokkaretkelle - idiootit olivat vieneet meidät takaisin! Taas meidät lukittiin talliin, taas pakenimme ja tällä kertaa otimme osan muiden talojen porukasta mukaan. Kaivoon, toisaalle, takaisin. Ihan kuin emme koskaan pääsisi pois. Vielä kerran yritimme paeta, vaikka vartijat olivat nyt entistä lähempänä. Tällä kertaa jouduimme kulkemaan toisen talon läpi (se oli sininen, omamme punainen. Myöhemmin kävi ilmi, että punaisissa taloissa oli uusia vankeja ja sinisissä vastarinnasta luopuneita.) Sen asukkaat tekivät jonkinlaista kirjallista koetta. He huomasivat meidät. Suurella laumalla juoksimme pakoon, mäkeä ylös, pois koko alueelta. Olimme jonkinlaisen koulun kentän laidalla, juoksimme pikkuteitä pitkin perässämme vartijoita, jotka lopulta luovuttivat. Sitten palasimme kaivolle, joka - kauhistus sentään - oli hieman tyhjentynyt. No, ihmisiä sinne sitten. Jokainen teleporttaus vei ainetta pois. Lopulta oli minun vuoroni (olin viimeinen), mutta en enää saanutkaan ainetta koottua päälleni. Yritys toisensa jälkeen - vartijat lähestyivät - ja lopulta onnistuin. Zip, ja olin poissa. Noin vaan. Tästähän puuttuu se kohtaus, missä olin jonkinlaisessa maanalaisessa luolassa, mutta en vain muista, missä kohtaa ja mitä siellä tapahtui. Teleporttaus on näköjään ollut mielessä, sillä näin myös unta, jossa minun piti juoda puoli litraa inhoamaani Coca-Colaa pystyäkseni teleportaatioon.
Kun luokkakaverit muuttivat meille
Kolme meidän luokan poikaa muutti meille kesäksi asumaan. Tai minulla ja yhdellä heistä oli itse asiassa vielä koulua, ja vaikka yläasteikäisiä olimmekin, niin lukioa se koulu muistutti. Yhdellä taas oli mukana rikkinäinen, 10-metrinen, valkoinen limusiini, johon hänellä ei ollut avaimia, ja hän toi sen meidän pihaamme. Oli tiellä. Ja kolmannen kanssa tappelin koko ajan siivousvuoroista, ja minulla oli tapana aina kuljeskella sen ensimmäisenä mainitun tyypin perässä koulussa, varjostin häntä koko ajan. Tyyppi oli nimittän ihastukseni. Sinä viikonloppuna, joka unessa oli, äiti piti kaikkia ikkunoita ja ovia auki ja laittoi ruoaksi perunaa ja purjo-voi-kastiketta.
Tarina sademetsän erakosta
Olin pienessä, kevättalvea elävässä kaupungissa, joka oli suojattu lasisella kuvulla. Kaupunki sijaitsi saarella ja ympärillä näkyi vain merta ja se lasikupu. Kaupungin keskellä oli pieni järvi tai sitten harvinaisen suuri lampi, joka oli vielä heikosti jäässä. Jokavuotiseen perinteeseen kuului, että kaikki mukaan haluavat ottivat luistimensa ja luistelivat kerran järven poikki jättäen jäljet heikkoon jäähän. Voisin vaikka vannoa, että osanottajat olivat Hopeanuolen hahmoja, ja että niillä oli kova kilpailu siitä, kuka saisi "leikattua" jäästä suurimman palan. Sitten lopuksi tuli liian syvä jälki, ja perinteen mukaisesti jään olisi pitänyt haljeta siististi kahtia, loiskauttaa vähän vettä ja siinä se. Mutta tällä kertaa jää olikin liian heikkoa ja hajosi moniksi sirpaleiksi, jotka putosivat järveen ja aiheuttivat hyökyaallon, joka pyyhkäisi yli kaupungin ja lasikuvun läpi (kuvulla oli sellainen ominaisuus, että ulkoa sinne ei päässyt, mutta sisältä ulos kyllä), ja muodosti hirveän tsunamin, joka lopulta törmäsi rannikkoon kaukana mainitusta kaupungista. Paikka oli vuoristoinen ja täynnä tummia kallioita. Kaupungista soitettiin pahoitteluviesti tähän paikkaan, mutta sielläpä ei oltukaan tyytymättömiä. Aallon mukana oli tullut arvokkaita meteoriittihippusia, jotka olivat timantinkovia. Niitä oli alettu käyttää moottorisahojen terien (vai mitä ne nauhahommat on) valmistukseen ja rannikon asukkaat olivat rikastuneet huimasti.
Mutta kaupungissa asui ahne tyyppi nimeltä Roope (ja olen ihan varma, ettei hän ollut ankka), joka halusi löytää meteoriitin ja alkaa itse hyödyntää sitä. Yllättäen hänen veljenpoikansa ja veljenpojan veljenpojat lähtivät seuraamaan Roopea estääkseen häntä huijaamasta meteoriitin mahdollisia omistajia. Niin he sitten lähtivät sademetsään, jossa sijaitsi sen maailman korkein vuori. Vuorella asui eräs erakko, jota pidettiin maailman salaisena hallitsijana, mutta sitä Roope ja hänen veljenpoikansa eivät tienneet.
Roope pääsi sinne sademetsään, jossa oli mitä ihmeellisimpiä kasveja, joita en millään onnistuisi kuvailemaan. Jossain vaiheessa Roopen veljenpojat päätyivät tasanteelle, jossa oli puutarha. Siistejä pensasaitoja, maukkaita hedelmiä, ihmisiä rantavaatteissa, ja valkeita riikinkukkoja, jotka kävelivät pensaiden muodostamilla käytävillä. He kuitenkin joutuivat jatkamaan matkaa, vaikka olisivatkin tahtoneet jäädä. He kiipesivät ylös vuorelle ja löysivät sieltä miehen, jolla oli pitkä harmaa parta ja värikäs kaapu, ja joka toivotti heidät tervetulleiksi. He ihmettelivät, kuka erakko oli, ja tämähän oli juuri se mainitsemani maailman korkeimmalla vuorella asuva maailman hallitsija.
Sitten Roopekin pääsi vuoren huipulle ja kertoi erakolle suunnitelmansa. Erakko ja Roope tekivät heti kaupat jostain aineesta, jolla oli ihmeellisiä ominaisuuksia, jotka eivät minulle selvinneet. Ja erakko sanoi, että jos Roope löytäisi maailman korkeimmalla olleen lasin, he voisivat alkaa valmistaa jonkinlaista jumalten juomaa. Roope lähti heti takaisin kaupunkiin, jossa oli valtava ostoskeskus. Ja yhdessä ostoskeskuksen hisseistä oli se lasi, jota hän oli tullut hakemaan. Minä lähdin hänen peräänsä, sillä en tahtonut antaa hänelle mahdollisuutta alkaa hallita maalilmaa jumalan lailla, sillä sellaisen mahdin juoma olisi hänelle antanut. Hän ehti kuitenkin irrottaa hissin katosta sen lasin ja minä jäin jumiin hissiin, jolla ei ollut muuta määränpäätä kuin kulkea ikuisesti alaspäin, kunnes se murskautuisi maata vasten. Lopulta löysin hissin seinästä SEIS-painikkeen ja hissi jumittui paikalleen äänekkäästi kolahtaen. Minä pääsin ulos ja lähdin ulos sille järvelle, josta kaikki oli alkanut. Siellä oli muutamia kavereitani.
Me muutuimme kaloiksi ja sukelsimme järvessä läpi labyrintin, kunnes pääsimme maailmankaikkeuteen. Kaikille teille on varmaan opetettu, että maailmankaikkeudessa on suurimmaksi osaksi tyhjää ja planeetat kiertävät tähtiä, mutta täällä kaikki oli veden peitossa ja planeetat ja tähdet olivat kaikki pysähtyneet. Sillä olimme maailmankaikkeuden laidalla, ja siellä ei näkynyt kuin yksi planeetta, josta oli leikkautunut osa pois. Koska se oli pysähtynyt juuri maailmankaikkeuden reunan kohdalle, ja reunalla myös vesi loppui suorana seinänä. Me katsoimme alas, ja näimme kivisen laakson, jota reunustivat korkeat vuoret. Maahan oli kirjoitettu valtavilla kirjaimilla jokin viesti, jota en kuitenkaan nähnyt.
Ennustaja, joka käski minun mennä metsään
Pääsin koulusta ja kuljin samaa matkaa Destin kanssa, kun yhtäkkiä eteemme hyppäsi narrin asuun pukeutunut parrakas mies, joka muutti kaiken mustavalkoiseksi ja sitten osa ihmisistä muuttui kullanvärisiksi. Itse olin suurimmilta osin harmaa. Sitten värit palasivat ja mies käski minun mennä metsään ja antoi tietyt toimintaohjeet. No, sinne minä sitten menin, ja muutamat luokkakaverit tulivat mukaan. Siellä kaivoimme maahan kuopan, laitoimme sinne kiven ja toisen kiven sen päälle. Seuraavina tunteina kasvatimme kuoppaa ja laitoimme kiviä päällekkäin pohjalle. Lopulta suojasimme kuopan metsästä löytämällämme rautalanka-aidalla, jonka eräs pojista tiesi piisaminsuoja-aidaksi. Seuraavat päivät laajensimme kuoppaa ja myös nukuimme siinä, kivien kanssa.
Rokkia ja lasiseinänpesua
Koulussa oli kymmenisen metriä korkea juhlasali, joka toimitti myös käsityöluokan ja niiden kirjalokeroiden virkaa. Lokerot olivat siis koko huoneen korkuisia mustia kaappeja. Minulla oli samassa huoneessa käsityötunti ja löysin miniatyyrinuppineuloja, jotka olivat noin kolmasosan normaalin nuppineulan pituudesta ja niissä oli vain pieni metallinuppi. Sitten ne kaikki tarttuivat käteeni. Jouduin ottamaan neulat magneetilla pois, ja sen jälkeen otin aurinkolasit ja levitin pyyhkeen vähän matkan päähän lattialle. Salissa oli myös lasiseinä, jonka takana yleensä oli akvaario, mutta nyt se oli tyhjennetty ja pari oppilasta pesivät sitä lasia: Toinen oli nykyinen meidän luokkalainen ja toinen oli edellisenä vuonna samalla luokalla.
Noh, siinäpä sitten katselin pesu-urakkaa, kun se meidänluokkalainen tuli lähemmäs, oli napannut jostain sähkökitarankin (johto ja vahvistin puuttuivat, mutta kyllä se silti kuului oikein hyvin), ja alkoi soittaa ihan ylimaallisen hyvin ollakseen 13-vuotias. Salin seiniä kiersi julisterivi, jossa oli vanhoja rokkitähtiä, ja aina kun tyyppi osoitti yhtä, ilmestyi julisteessa ollut tyyppi hologrammina siinne jonnekkin. Sitten yksi oli Keith Richards, tiedättehän, Rolling Stonesin kitaristi, ja hän oli lyhyt ja VAALEATUKKAINEN vielä, ja ihan normaali 40-vuotias mies. Eli ihan päinvastaista kuin oikeasti. Julisteessa mukana oli myös iso, kirvestä kantava viikinki, joka todellisuudessa paljastuikin lihavaksi kääpiöksi.
Ilkeät eläkeläisnaapurit
Naapurit lähtivät lomamatkalle ja antoivat talon avaimet meille. Sitten me menimme niiden taloon, ja meidän toiset naapurit, eläkeläisiä (ja niitä tyyppejä ei taida olla oikeasti olemassa), alkoivat vakoilla meitä ja uhkailivat hajottavansa koko talon ja yrittivät tulla sisälle :'D
Uhkailevia, vakoilevia eläkeläisiä? Uhkailu tuli saletisti siitä, että katsoin liikaa Kummelia... "Lasse, Lasseeeh! Tossa just oli yks poika, ja se varmaa alkaa kohta uhkaileen mua!"
Netissä tulevina päivinä?
Vilde valitti, että ei osaa piirtää ja näytti minulle jotain Isis-tyylillä piirrettyä upeaa kuvaa. Ja Tunturisuden sivut nousivat kaikkien listojen kärkeen, ja minua harmitti hirveästi kun itse en osannut piirtää enkä ollut suosittu xD
Maailmanloppua pakoon
Koska maailmankaikkeus oli suuttunut Pirates of the Caribbean 3 -leffasta, syntyi kaksi miniaurinkoa, jotka uhkasivat törmätä Maapalloon. Kaikkien piti mennä luolaan ja olla siellä hiljaa. Meidän kanssamme tuli joku poika, joka näytti erehdyttävästi yhdeltä sarjishahmolta, jota olin suunnitellut aikaisemmin viikolla. Sitten sanoin että: "Hei nyt me tehdäänkin jotain kivaa!" Yllättäen tämä sarjakuvahahmo löi minua loukkaantuneen näköisenä, tulkittuaan kai sanomiseni jotenkin väärin. Sitten nousin jaloilleni ja totesin että "Mä istutan tänne pippureita" ja kaivoin maasta kaksi jauhettua pippurinpalasta ja istutin ne.
Nettipelejä, velhoja ja sarjishahmoja
Pelasin peliä, jossa oli siivekäs hevonen, jonka piti kerätä A:n mallisia juttuja ja laukata isoa alamäkeä jotta taso loppuisi. Joskus piti hakea ratsastaja, joka killui puun oksassa, mutta kerran taso ei loppunutkaan, vaan pegasos lensi vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes tuli katto vastaan. Tai siis taivas.
Sitten kiipesin vuorta, jonka huipulla oli tietokone, jossa oli auki joku sivusto (jota tuskin on oikeasti olemassa). Selailin sitä, kunnes äkkiä ilmaantuikin jotain Harry Potterin tyyppejä, jotka juhlivat Harryn syntymäpäiviä. Siitä tuli joku tappelu, mutta Dumbledore ja McGarmiva tulivat keskeyttämään sen.
Sitten ilmestyikin joku puinen juoksurata, jossa kulkivat neljällä jalalla Aku Ankka, Karhukoplan tyypit, Timon (Leijonakuninkaasta) ja joku tiikeri, kaikki johonkin olkihameisiin puettuina. Eräässä vaiheessa tuli vastaan tiikeriaitaus, ja se tiikeri säikytti ne toiset pois, jotta muut pääsisivät kulkemaan. Vaikka se oli kilpailu. No, mihinkäs sitten? Ei, vaan uudestaan, uudestaan! Sama kohtaus vielä toisen kerran, ja sitten päädyttiin temppelille. Se oli huojuva puinen maja, joka seisoi huterilla jaloilla, ja sinne piti viedä hiekkaa jostain tunnelista, jotta saisi kultaa. Mutta ei kukaan sitten saanut mitään. Lopulta tuli kaksi haltijaa, jotka vartioivat temppeliä, ja ne olkihameiset tyypit lahjoittivat heille jäätelövohvelit, joita heillä oli ollut eväänä.
Vielä tuli joku korppi, joka oli putkessa ja yritti päästä lasin läpi, mutta ei päässyt. Ja samassa ilmaantui kaloja, jotka yrittivät samaa kuin korppi äsken, ja niitä uhkailtiin... outoa.
Koulu jossain kaukana täältä
Olin koulussa, mutta siinä oli hirveät määrät lisärakennuksia ja talli. Talli- ja vahtimestari olivat älyttömän rasittavia tyyppejä, mutta liikuskelin silti koululla, koska siellä oli kaikkea hienoa. Oli eräs tyttö, jonka kanssa tämän unen nähdessäni oli huonoissa väleissä, mutta tässä unessa hän oli paras ystäväni. Menimme ryhmissä suunnistamaan, meikäläisen ryhmässä oli tuo paras kaverini ja ihastukseni ja sitten joku tyyppi. Yhtäkkiä kaverini rupesi selittämään ihastukselle jotain, ja sitten äkkiä aihe olikin vaihtunut, ja sitten aloimme vain olla yhdessä. Mutta minä painuin jonnekin kuuseen ja tulin joskus tunnin päästä takaisin koululle, jossa oli tulva. Mutta jostain syystä kättelin yhtä meidän luokkalaista poikaa, joka oli ihmetteli, missä olin ollut. Ja äkkiä vesi katosi.
Luokkakuva
Yläasteen luokkakuvaus. Kaikkia tuntemattomia tyyppejä, mutta yksipä olikin Jack Sparrow noin 15-vuotiaana. Ja sitten joku huusi sille jotain, enpä muista mitä, mutta loukkaus oli. Muut alkoivat nauraa, ja siinä oli se kuva. Pätkä uni.
Kun meteoriitti putosi koulun pihaan
Oli talvi. Sanottiin, että koulullemme tippuisi meteoriitti. Niinpä rakennettiin suojateltta, jonka katolla oli kaksi rengasta, joiden oli tarkoitus pysäyttää meteoriitti. Teltta siis rakennettiin juuri siihen, mihin meteoriitti putoaisi, ja kaikki vietiin sinne sisälle. Herää kysymys miksi. No, kaikki pelkäsivät hirveästi, mutta lopulta meteoriitti pysähtyikin juuri niihin renkaisiin. Sitten lähdin hiihtämään jollain puunpalalla koulun taakse ja kysyin yhdeltä opettajalta, että kuoliko kukaan. (Siinä vaiheessa oli muuten jo tullut kevät), ja sain kuulla että kaikki olivat hengissä. Tulin hirveän iloiseksi ja jätin sen puunpalan siihen. Ihastukseni ihmetteli, miten voin olla niin rauhallinen. En ollut kuulevinani, mutta lopulta sitten kuuntelin ja huomasin että koulun vieressä etupihalla oli Pyynikin näkötorni. Ja siellä ihastukseni raaputti kivijalkaan nimemme ja sydämen ja joutui maksamaan korvauksia. (Tosi romanttista -__-' )
Kesäloma vuoristossa
Olin luokkaretkellä vuoristossa kesällä. Tai ei se ollut vuori, vaan mäki, ja se oli Porissa. Tai siis 10 minuutin kävelymatkan päässä meiltä, mutta oli olevinaan Pori. Sinne oli istutettu unkarinsyreenipensaita suoriin riveihin. Siellä oli joku mies, joka halusi löytää tunnelin, ja minä, Desti ja yksi toinen kaverini halusimme estää sen. Hiivimme pensaikossa. Tuli vastaan suihkulähde, jossa jotkut pojat hilluivat. Jatkoimme matkaa, mutta se mies näki meidät koko ajan, koska pensaat olivat aika harvassa ja huuteli "Päivää, huomisen tytöt!" (Joka tarkoitti MITÄ? Sitä paitsi oli yö...). Sitten löysimme sen tunnelin, mutta siellä asui joku toinen mies, joka halusi estää sitä toista löytämästä tunnelia. Lopulta muistaakseni räjäytimme tunnelin, ja samalla koko vuori romahti.
Hotelli, jonne pääsi vain lentämällä
Hyppäsin pilveltä ja lensin järven yläpuolella. Siellä oli jokin hotelli, joka näytti enemmän myyränkololta mäessä, ja siinä oli n. 30 senttiä leveä pyöreä ovi. Ahtauduin sisälle, ja siellä oli joku pitkätukkainen tyyppi, joka väitti olevansa rakastunut minuun. Ja sitten se meni suihkuun, ja minä seurasin kiusallani perässä. Ja muuten, se oli ihan älyttömän iso, se hotelli, sisältä päin. Ja sitten menin huoneeseeni, jossa oli yhtä pieni ovi kuin koko hotellissakin, ja sinne tuotiin joku teetarjotin, jossa oli hyvin täyttäviä kaurakeksejä.
Liian väsyneitä?
Olin koulussa, ihan normaali aamu. Olimme kaikki tulleet juuri kouluun ja kaikki nuokkuivat pulpeteillaan. Opettaja ei jaksanut sellaista, joten laittoi herätyskellon soimaan.
Ei tässä nyt mitään ihmeellistä ollut, mutta kun herätyskelloni soikin oikeasti juuri silloin XD
600-kerroksinen kivilinna
Jotkut tyypit raahasivat 5 metrin mittaisia karkkipapereita kohti pientä vanerihuussia. Isäni, josta oli yhtäkkiä tullut joku kuningas, aikoi rakentaa sen päälle 600-kerroksisen kivilinnan, ja äkkiä siinä olikin semmoinen, vaikkei kukaan ollut sitä rakentanut. Kiipesin sinne ylös, missä oli huoneeni, ja vähän ajan päästä koko linna romahti ja minä putosin sieltä ylhäältä. Mutta ei siinä ollut mitään vikaa, putoaminen oli älyttömän kivaa, varsinkin kun en loukkaantunut tultuani alas.
Sarjakuva, jota ei koskaan julkaistu
Kävelimme pitkospuilla jossain suossa, ja sieltä piti ostaa sormus. Luokassa tehtiin jättijulisteet, jotka piti antaa luokan ihanimmalle tyypille ja se sormus piti tunkee kiinni siihen. (*reps*) Sitten me piirrettiin Aku Ankka -sarjikset, ja minun tarinassani Aku katsoi TV:tä. Jotkut tyypit vakoilivat häntä ja toiset vakoilivat niitä. Ne hyökkäsivät joidenkin alkuasukkaiden kimppuun ja ajoivat heidät syvennykseen, jossa oli portaat, koska alkuasukkaat (joista osa näytti puilta) pelkäsivät portaita. Ja miksi he hyökkäsivät? Vakoojat halusivat taulutelevision alkuasukkailta.
Irakilainen kellokirous
Joku lihava italialainen hyppäsi pakettiautosta perässään pitkä, tukeva, harmaatukkainen mies. Molemmilla oli aseet ja minä ja Desti pelkäsimme mitä ne nyt tekee, mutta he alkoivatkin kertoa irakilaisesta kellokirouksesta. Olivat CIA:n palveluksessa (mutta miksi italialaisia?). Oli kuulemma irakilainen kirous, jossa sanottiin "Ensimmäinen kello kunkin", ja minulle tuli mieleen, että kaikkien ihmisten ensimmäinen kello herää henkiin ja hyökkää. Mutta kysyin, mitä se tarkoitti. Italialainen ei tiennyt, vaikka hänen työnsä oli tutkia asiaa. Tyyppi meni vessaan ja unohti laatikollisen timantteja, jotka kävin palauttamassa. Sitten menimme parkkihalliin, jossa oli Nappixin äiti ja yksi meidän luokkalainen.
Irakilainen kellokirous? Tämä on niin reps...
Laulukilpailu
Osallistuin koulussa laulukilpailuihin kahdella laululla. Ensimmäinen oli improvisaatiolaulu kääpiöistä, mutta sitten kun se piti esittää, en keksinytkään sanoja, enkä osannut edes laulaa sitä. Toinen onnistui jotenkuten, mutten muista mikä laulu se oli. Voittaja oli päivänsäde ja menninkäinen -laulu-tanssiesitys, jossa oli jotain kolmasluokkalaisia tyyppejä keltavalkoisissa puvuissa.
Huh, tuo oli karmea uni :'D
Kuinka sisäoppilaitos tuhottiin
Taistelimme puistossa digimoneilla jotain tyyppiä vastaan. Digimoneja oli vahvistettu ruokailuvälineillä, esim haarukalla sai siivet. Olisin halunnut Vikmonin, mutta kun en saanut sitä kehittymään. Niinpä sitten otin BlackWargreymonin ja laitoin sille siivet, ja Wargreymon kaatui puskaan ja muuttui saksanpaimenkoiraksi. Voitimme sitten lopulta, mutta meikäläisen digimon tuhoutui. Sitten jouduin johonkin "kasvatuslaitokseen" joka muistutti lähinnä vankilaa. Siis jouduin sinne kissana. Siellä oli pimeä huone, jossa oli ikkunoissa kalterit ja kivinen lattia, ja siellä oli joku poika, jonka kanssa ystävystyin. Jouduin vaikeuksiin jonkun toisen tyypin takia oppitunnilla ja sain kuulla, että tämä paikka oli olevinaan joku orpokoti. Ja sitten räjäytimme sen laitoksen.
Digimoneja ja orpokoti, joka räjäytettiin? Tääh?
Sienitalo metsän keskellä
Asuin mökissä metsän keskellä, ja siellä oli myös muutama kaverini ja vanha, tuuheapartainen ukko lapsineen ja lapsenlapsineen. Eräänä päivänä lähdin mökistä ja päädyin tiheään kuusimetsään, ja sieltä löysin ison juhlapöydän täynnä ihmisiä ja ruokaa. Yhden luokkatoverini synttärit, ja presidentti Bush siellä. (Huomioikaa, että olin juuri lukenut Bushin kirkkaimpia ajatuksia eräästä kirjasta.) Myös älyttömät määrät esiintyjiä siellä oli, ja sitten minä menin hillumaan heidän tielleen. Ajoivat minut ulos, koska olemassaoloni kuulemma ärsytti heitä. Palasin mökkiin juuri sopivasti kuullakseni kun se vanha ukko kertoi matkoistaan. Hänellä oli kuulemma ollut matkalaukkukärry täynnä posliiniastioita, mutta joku siivoojamummo olikin pöllinyt sen, vienyt lentokoneeseen ja hän itse oli myöhästynyt, joten posliinilasti saapui pari viikkoa ennen häntä perille.
Sitten lienee sopivaa kertoa, että naapurissa asui se nimenomainen siivoojamummo jättimäisessä kärpässienessä, ja minä halusin sellaisen kanssa. Lähdin metsän laidalle etsimään sellaista, mutta suurin löytämäni sieni oli vain puolitoista metriä korkea. Ostin sen kuitenkin, sillä uskoin että se kasvaa jos sitä kastelee (vaikka sieni EI ole kasvi, ja sitä paitsi se oli kuivattu). Mutta sitten hymy hyytyi, koska kuulin, että sienen omistajan täytyy maksaa sieniveroa, enkä pääsisi asumaan tähän sieneen vielä vuosiin!
*repsrepsreps* Naapurin siivoojamummo asuu sienessä ja minäkin haluan sellaisen, joten aion kastella kuivattua kärpässientä että se kasvaisi, ja sitten joudun maksamaan sieniveroa? Järkevyyttäni saa epäillä ihan tosissaan...
Lentokoneella pohjoisnavalle
Kävelin pohjoisnavalla, tai itse asiassa laskin sellaista mäkeä. Ylämäessäkään ei vauhti pysähtynyt, mutta ihmettelenpä miten mikään liukui niin kivikkoisessa maastossa. No, sitten löysin itseni lentokoneesta, jossa oli kaikki meidän luokkalaiset, ja menimme Siwaan sillä koneella. Matkalla yritin iskeä yhtä luokkatoveria vähän huonolla menestyksellä. Sitten tulimme takaisin pohjoisnavalle ja kaikki lähtivät vaeltamaan, ja se oli mukamas sama reitti mitä minä olin mennyt, mutta ihan erilaiselta se näytti.
Siis lentokoneella Siwaan ja pohjoisnavalle? Tääh... -__-'
Jos opetusjärjestelmää ei olisi...
Joku lauloi oopperaa. Oli pimeää. Sitten aurinko nousi ja olin järven rannalla. Sitten menin vieressä olevaan taloon, jossa oli puu- ja tekstiilikäsityön luokka. Puukäsityön puolella opettajat tekivät puutöitä ja tekstiilitöyöluokassa oppilaat pelasivat pokeria. Sitten opettajat tulivat käskemään, että meidän piti leikkiä arvoitusleikkiä. Ensimmäinen tyyppi piirsi puun, jolla oli hiukset ja silmät, ja joka hyökkäsi kohti katsojaa. Minä tiesin, että puu viittasi Witchin viimeisimpään saagaan, joka tässä unessa oli viides, mutta nimeä en muistanut. Joku toinen tiesi sen olevan Liekki, mikä ei ole lähelläkään todellista... Sitten lähdin ulos, jossa mustakaapuinen hyypiö odotti minua jonkun pojan kanssa. Hän käski meidän luoda suojakilpiä, ja ensimmäisellä yrittämällä poika epäonnistui. Sitten hän sai aikaan niin ison kilven, että viereisen järven vesi siirtyi taaksepäin, ja siitä minä jatkoin niin että lopulta kun vapautin vedet, ne tulivat päälleni.
Öh... uneni menevät aina vain oudommiksi...
Avaruusalus ja griipinkasvattajia
Olin kotona ja tietokoneella. Samassa huomasin, että joku talutti hevosta sisään ja että isäni oli alkanut varastoida niitä olohuoneeseen. Tämä tulija käännytettiin takaisin ja lähdin auttamaan häntä viemään hevosta takaisin kotiinsa, sillä hän asui aivan lähellä. Olimme melkein perillä kun Vilde soitti minulle. Samassa taivaalle ilmestyi valkoinen, rekan kokoinen ja muotoinen avaruusalus, joka laskeutui. Kun se tuli lähemmäs, se myös pieneni eikä enää muistuttanut rekkaa, vaan se yritti laskeutua päälleni monta kertaa. Lopulta keksin miten sitä ohjataan (puhelin oli kadonnut jossain vaiheessa), ja huomasin että olinkin suuren toimistorakennuksen pihassa ja ylläni oli köysirata.
Paikka vaihtui ja olin vierailemassa jossain toisessa koulussa ja keittäjä käski minun tehdä jonkun kuvistyön. Sitten tuli kolme muuta tyyppiä, jotka alkoivat tapella keittäjän kanssa pöydällä. Paikka vaihtui taas ja olin jälleen kotona tietokoneella. Päätin alkaa harrastaa griipinkasvatusta, mikä tapahtui niin, että ostettiin griippi, sitten sen kuvaa editoitiin niin että sen vanheneminen näkyi kuvissa, ja sitten kuvat talletettiin alihakemistoon.
Silloin minulle selvisi, että myös Roope Ankka oli kiinnostunut griipinkasvatuksesta ja lähti pohjoisnavalle ostamaan niitä. Laivan pohja oli oikeastaan lasikuutio, missä kaikki hänen rahansa olivat. Sitten edessä näkyi rahavuori ja joku ukko, joka istui sen päällä. Ankka antoi kaataa kaikki rahat vuoreen ja sai muutaman griipin. Mutta sitten ilmestyi Aku, joka tarjosi rahavuoren miehelle pirtelöä, ja hän halusi ostaa tämän puolikkaan pirtelömukin kaikilla vuoren rahoilla. Sitten palasin kotiin ja huomasin, että joku oli muuttanut koneeni asetuksia: Kaikki oli vihreää ja keltaista. Päätin olla välittämättä siitä ja jatkoin griipinkasvatusta.
Tämä on ehkä yksi oudoimpia koskaan näkemiäni unia. Ja pisimpiä, yllättäen muistan siitä kaiken. Öh... olenko ihan järkevä?
Kilparata ja urheilumaja
Minä, Desti ja Nappix olimme koulussa. Oli urheilukilpailupäivä, ja menimme jättimäiselle kilparadalle. Pitkän juoksemisen jälkeen päädyimme majalle, joka erehdyttävästi näytti meidän talolta. Siellä oli McGarmiva (Harry Potterin lukijoille tuttu) ja erään ystäväni 10 sisarusta (oikeasti hän on ainoa lapsi). Ikkunassa oli joitain fosforibakteereja, jotka loistivat pimeässä.
Lähdimme Destin luokse ja piirsimme ja leikkasimme pöytäliinasta sarjakuvan. Sitten menimme Nappixen luokse. Hänen pikkuveljensä huoneessa oli n. 1,5 metrin korkuisia Aku Ankan taskukirjoja, joita ei ollut koskaan luettu.
Äärimmäisen outo... Mc Garmiva, 10 sisarusta, metrin korkuiset taskukirjat...?
Oikeistolaisten luolasto
Jotkut tyypit käskivät minun tehdä lunta. He antoivat sitten ohjeita, ja minä tein. Kuinka? Minä puhalsin, ja syntyi jäätä. Sitten keräsin vierestä lunta ja heittelin sitä joidenkin puskien päälle.
Yhtäkkiä paikka vaihtuu ja sinipukuiset hyypiöt kuljeskelevat luolassa, jossa on kivitanko- ja luuhäkkejä ja käytäviä. He sanovat olevansa oikeistolaisia ja kertovat jostain siivekkäästä, mustasta otuksesta, joka häiritsee niitä. Jahtaamme otusta halki luolaston, mutta emme saa kivitankoja poikki. Minä keksin, että ne saa rikki, kun lyö tarpeeksi monta kertaa. Siivekäs otus piiloutuu yhteen "häkkiin", mutta oikeistolaiset hakkaavat häkin palasiksi. Otus karkaa.
Minä kysyn oikeistolaisilta, loppuiko tämä tähän.
Oikeistolaiset vastaavat, että tämä jatkuu ensi jaksossa.
Kysyn, tuleeko seuraavalla tuotantokaudella demareita tai keskustalaisia.
Oikeistolaiset eivät tiedä.
Palaan takaisin niiden lumikoristeisten pensaitten luokse, ja vieressä on 50 kaksipuolista, muovipäällysteistä sarjakuvasivua, ja käsken hopeanuolen hahmojen skannata ne.
Kyllä tämä muuten muistuttaa ihan minun untani, mutta mistä IHMEESTÄ ne oikeistolaiset ilmestyivät? Ja miksi ne olivat luolassa?
Ensimmäinen tosi outo uni, jonka muistan vieläkin
Minä kävelin meressä äitini kanssa. Nimenomaisesti kävelin, talvivaatteet päällä. Oli myrsky ja meressä uiskenteli valaita. Olivat muuten pieniä valaiksi. Edessä näkyi kivinen sillanpätkä, joka kellui vedessä. Sitten kiivettiin sille sillanpätkälle. Joku valas oli n. 10 metrin päässä ja teleporttasi itsensä sillan viereen.
Joskus 6-vuotiaana nähty uni, mutta muistan sen vieläkin. Ehkä kaikkein oudoin siihen asti näkemistäni.
He luulivat minua 50-vuotiaaksi
Olin isäni kanssa selviytymisleirillä asuntovaunussa. Paikka muistutti erehdyttävästi meidän pihaa. Ensimmäisen yön jälkeen jotkut tyypit varastivat asuntovaunusta jotain tavaroita. Sitten näin ne seuraavana yönä meidän pensasaidan luona jonossa. Yhdellä oli tekotuntosarvet ja perhosensiivet ja sydänkuvioinen T-paita. Sitten ne tyypit näkevät minut ensimmäistä kertaa ja saavat tietää, etten olekaan 50-vuotias, kuten he luulivat. Sitten kaikki tavarat palaavat...
Hyvin outo uni. En kommentoi.